torstai 30. joulukuuta 2010

Kolme kirjainta

Mennään heti asiaan.

Olemme eronneet Juhan kanssa.

Viimeaikoina yhteiset hetket ovat täyttyneet kinastelusta, joten mielestäni tuo oli ihan odotettavaa. Ero oli minun päätökseni, Juha olisi halunnut vielä yrittää. Hän kuitenkin myönsi, että oli itsekin miettinyt eroa. Eroaminen kesti kolme päivää ja kolme yötä. Oli ihanaa selvittää ja nukkua toisen vieressä vielä eron jälkeenkin. Nyt aamulla Juha lähti mökkeilemään, ja pois elämästäni. Tai ei oikeastaan, sillä uskon meidän tapaavan ja pitävän yhteyttä vielä myöhemmin. Mutta nyt elämästäni lähti tärkeä ystävä, jolle pystyi kertomaan kaiken. Sitä tulen ikävöimään vielä.

Kuitenkin oloni on aika hyvä. Töissäkään en ole oikeastaan miettinyt, teinkö oikean päätöksen. Mielestäni tilanne oli todella selvä, kun näin lyhyen (puolen vuoden) seurustelun jälkeen alkaa menemään huonosti. Ei siinä tauot ja selvittelyt auta. Oltiin Juhan kanssa loppupeleissä vähän liian erilaisia. Tiedän, että tämä oli paljon helpompaa minulle kuin Juhalle. Toivon, että hän pääsee nopeasti yli tästä. Toivon sitä paljon, sillä Juha on aivan ihana ja mahtava tyyppi.

maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulumieli

Minulla ja Juhalla on mennyt vähän paremmin. Juhlimme erästä merkkipäivää yhtenä viikonloppuna, ja se oli parasta pitkään aikaan.

Sen jälkeen emme ole nähneet kuin kahdesti. Muuten olemme pitäneet yhteyttä Skypettämällä ja puhelimitse. Huomaan, että olen ollut vähän ärtynyt tavatessamme. Ärtynyt siitä, etten saa koulu- ja työjuttuja tehtyä, kun Juha on luonani. Toisaalta taas puhelimitse meidän kesksutelumme eivät myöskään oikein toimi. En tiedä, onko tämä kaikki minun päässäni, vai onko meillä ongelmia.

Olen ollut viime aikoina niin stressaantunut (deadlineja pukkaa paljon, esimiehen kanssa on ongelmia, kaverit kyselevät, miksei minusta kuulu jne.). Itken nykyään unissani. Osaksi varmasti näistä syistä näen pelkästään ongelmia myös muissa suhteissani.

Olen nyt päättänyt kysyä Juhalta suoraan, mitä hän ajattelee suhteestamme. Olenko minä ainoa, joka voi huonosti. Tiedän kyllä, että Juha on huomannut pahantuulisuuteni ja haluttomuuteni, mutta toisaalta... Hän on kutsunut minut vanhemmilleen jouluaattona. Sekin ahdistaa, kun tuntuu, ettei meillä mene hyvin.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Ihana kamala parisuhde

Nyt olen ollut todella hiljainen kuukausia. En missään vaiheessa suunnitellut taukoa, en vain ole ajatellut bloggaamista. Sinkkuaikojen toilauluista on ollut hauska kertoa anonyymisti, ja eihän niistä asioista halua huudella ihan samalla lailla tosielämässä. Sen sijaan seurustelu on tuntunut aika tylsältä jakamisen aiheelta.

Seksi. Itseasiassa kesti pidenpään kuin odotin, että se alkoi onnistua. Vähän juhannuksen jälkeen koimme ensimmäisen panokerran. Olinko innoissani? En oikeastaan. Se oli ohi parissa minuutissa. Samoin muutamat seuraavat kerrat. Asia korjaantui siinä vaiheessa kun mainitsin, etten itse oikein ehdi mukaan. Teoriassa sen jälkeen seksi oli mahtavaa. Käytännössä Juha sai paljon enemmän huomiota kuin minä. Häntä jännitti edelleen, joten yritin lievittää jännitystä, mutta samalla oma nautinto jäi taka-alalle.

Nyt petihommat ovat rutinoituneet, eikä mies enää jännitä. Tässä vaiheessa taas omat haluni ovat kaikonneet täysin. Minusta oli paljon hauskempaa ja kiihottavampaa se vaihe, kun emme pyrkineet in-and-out-äksöniin - niin kummalta kuin se minusta tuntuukin. Periaatteessa kaikki, minkä Juha tekee, on mahtavaa, mutta fiiliksiä ei ole.

Tähän on johtanut varmasti monikin asia. Tietysti oman osuutensa on tuonut seksiasian kanssa säätäminen ja pienet riitaisuudet Juhan kanssa. Olen myös todella stressaantunut koulu ja työasioista. Esimiehestäni on tullut täysi mulkku, ja se heijastuu hänen tapaansa kohdella alaisia. Olen saanut viikottain itkeä työasioita, ja nyt olen yrittänyt hankkia muita hommia. Koulussa olen yrittänyt ottaa kiinni viimevuoden vajauksia ja olen myös hankkinut uuden erittäin työlään sivuaineen. Yritän palloilla koulun, työn ja kaukosuhteen kanssa. Olen näiden kaikkien tekijöiden takia nähnyt myös hyvin vähän ystäviäni. Tämä kaikki stressaa ja herkistää, mikä taas heijastuu minun ja Juhan kanssakäymiseen (suomeksi: riitelemme).

Miksi sinkkuus tuntuisi nyt niin ihanalta vaihtoehdolta? En osaa nauttia poikaystävästä tällä hetkellä. Miksi on niin iso kynnys sanoa tuota ääneen?

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Viikend

Olen nyt kävellyt kädessä ja pussaillut julkisilla paikoilla. En edes käsitä, miten olen voinut suhtautua siihen niin ahdistuneesti. Jälkimmäistä en edes tajunnut, ennen kuin Juha mainitsi asiasta myöhemmin. Joo. Oli kivaa.

Vietimme taas viikonlopun yhdessä. Syötiin ja juotiin hyvin yhdessä ja hänen kavereidensa kanssa.

Hiplailtiin kans aika paljon. Olen nyt ekaa kertaa ikinä livenä nähnyt kun mies masturboi. Tai no onhan sitä jotain pikku sneak peakkeja joskus nähty, mutta tää oli ihan eri juttu. Seki oli ihan huippua. :D Kaikki lähti tietenkin siitä, että itse menin pyytämään. Luulempa, että Juha pitää minua jo kunnon pervona, kun ihan avoimesti tuollaisia pyydän. Muutenkin kun saatan selittää ihan pehmoisia.

Oikeasti olen nauttinut ihan hullun paljon kaikesta hiplistä, mitä ollaan toisillemme tehty kun itse yhdyntäpuuhiin ei olla päästy. Minusta tuntuu, että koko seksittömyys on lähentänyt meitä ja saanut meidän puhumaan toisillemme avoimemmin omista haluista ja seksistä ylipäätänsä. Nyt asia on alkanut hiukan vaivaamaan, sillä selkeästi tämä on käynyt miehisyyden päälle, kun Juha ei ole ollut ihan yhtä innoissaan yrittämässä uudestaan - ja uudestaan. Olemme toki puhuneetkin asiasta. Mies on myöntänyt, että seksittömyys vaivaa mieltä. Hän sanoi, että jännitys on lähtenyt lähes kokonaan, mutta joku klikki silti on vielä kallossa. Vitsit, mua harmittaa niin Juhan puolesta. Viimeksikin oltiin niin lähellä onnistumista! Itse en nyt ajattele tuon olevan niin iso juttu, kun tiedän, että kyllä seksi vielä onnistuu ja hyvin.

Haluun vaan päästä yrittään uudestaan. Pian!

keskiviikko 16. kesäkuuta 2010

Käsi kädessä aivovaurioon

"Tykkäätkö kävellä käsikädessä?"
"No, joo. Mutta en oikein ole harrastanut sellaisia," oli vastaukseni Juhan esittämään kysymykseen.

Kysymyksen jälkeen aloin pohtia asiaa enemmänkin. Minä tosiaan pidän käsikätösissä olemisesta. Mutta miksi sitten en ole antanut miesten pitää minua kädestä kiinni? Kolmen vuoden takaisen suhteen jälkeen olen antanut vain yhden herran pidellä kättä hänen omassaan. Tykkäsin siitä. Aina olen tykännyt toisen lämpimistä kämmenistä.

Olen pitänyt käsikädessä olemista todella intiiminä asiana, joka kuuluu erittäin vakavaan suhteeseen. Ennemmin varmaan paneskelisin puiston penkillä kuin pitäisin kädestä miestä, jota olen deittaillut vähän aikaa. Miksi ihmeessä? Loppupeleissä käsien yhdessä pitäminenhän on aika pieni ele. Kaverukset voivat pitää toisiensa käsistä kiinni. Hoitotäti voi taluttaa muksun kädestä pitäen tien yli.

Miettiessäni tätä dilemmaa, muistin kyseiseen aiheeseen liittyvän trauman. Mikä oli ensimmäinen merkki siitä, että entinen poikaystäväni ei enää rakastanutkaan minua? Mikä oli ensimmäinen eron merkki? En muista kovinkaan hyvin tilannetta, jolloin eksä sanoi, ettei enää rakasta minua. Sen sijaan muistan kuin eilisen sen nimenomaisen hetken, kun eksä irrotti kätensä otteestani ja sanoi: "en vain tykkää kävellä käsikädessa." Siihen asti hän oli siitä pitänyt. Siihen asti olin ajatellut, että olemme yhdessä vielä pitkään - jos ei aina.

Olen tullut siihen tulokseen, etten vain halua enää sitä tuskaista järkälettä rintaani, mikä ihan todella tuntui vyöryvän sillä hetkellä, kun minulle tärkeä ihminen sanoi, kuinka ei tykkää pitää kädestäni kiinni.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Sika säkissä

Nyt on ollut taas hiljaista blogin puolella. Tällä kertaa se on johtunut silkasta laiskuudesta - ei niinkään tapahtumien puutteesta. Itseasiassa minulla on ollut paljon aiheita, joista olisin halunnut kirjoittaa, mutta ne eivät ole enää ajankohtaisia.

Haluan nyt kuitenkin jakaa aikasta iloisen uutisen teidän kanssanne. Sirocco seurustelee. Kenempäs muunkaan kuin Juhan kanssa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että olen kertaheitolla alkanut myös kaukosuhteeseen. Välimatka taittuu parissa-kolmessa tunnissa, mutta on siinäkin järjestelemistä, kun molemmat ovat töissä ja opiskelevat. Seurustelu-päätöksen jälkeen olen nähnyt Juhaa vain yhtenä päivänä. Puhelinlaskuni on kasvanut, joten pohdiskelen tässä paraikaa liittymän vaihtamista. :D

Poden nyt pientä identiteettikriisiä. Ensinnäkin on hyvin hankalaa ajatella seurustelevansa, kun tuota toista puoliskoa ei oikein näe. Toiseksi, olen elänyt aika tyytyväisenä sinkkuelämää, vaikka tietenkin sitä pientä sutinaa aina onkin toivonut. Nyt on jotenkin todella kummallista ajatella olevansa jonkun tyttöystävä. Olen kertonut tästä hyvin varovasti kavereilleni. Ihan kuin häpeäisin koko asiaa. En missään nimessä häpeä Juhaa, sillä hän on kaikin puolin mahtava tyyppi, ja tuntuu siltä, ettei kenelläkään ole hänestä mitään pahaa sanottavaa. Kuites, en ole ihan sinut vielä seurustelu-Siroccon kanssa.

Seksiä emme ole vielä harrastaneet. Olemme päättäneet odottaa häävuoteeseen asti. (Haha, kuiteskin menitte lankaan.) Oikeasti emme ole, mutta uskon senkin puolen hoituvan tässä lähiaikoina, kun voi heittää kortsut helvettiin. Testituloksia odotellessa.

Pyydän anteeksi tätä järkytystä, minkä olen seurustelu-uutisellani tuottanut. Mutta nyt vain on niin, että Suomen tavoitellun sinkkuneiti ei olekaan enää niin sinkku. :D

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Kadoksissa ollut nainen löydetty kotoaan

Olen ollut hiukan hiljaisella päällä viime aikoina blogini suhteen. Voisin selittää, että kaikki johtuu kiireestä, mitä minulla kyllä on ollut monestakin syystä. Mutta se ei varmaan selitä sitä, että myös ystäväni ovat alkaneet soittelemaan perääni. Kysellään, olenko suuttunut jostain vai mihin olen unohtunut. Vastaus kysymykseen on Juha.

Hän oli viikon luonani. Olo on kuin kaukomailta palatessa. Aikaeroväsymystä. Pientä ikävää. Hankaluutta kertoa, mitä onkaan tullut tehtyä. Mikä oli reissussa parasta. Mitä tuli koettua. Valvoimme öitä hiplaillen, pussaillen ja jutustellen. Minusta alkaa tuntua siltä, että tunnen hänet hyvin.

Nyt voin sen paljastaa, että olen kovin ihastunut. Hymähtelen itsekseni muistellessani Juhan kertomia puujalkavitsejä. Töissäkin aika kuluu nopeasti ajatellen, mitä kaikkea uusissa lakanoissa voisi leikkiä.

Ja niistä lakanaleikeistä. Emme ole vielä päässeet yhdyntähommiin asti. Kaikki on sujunut hyvin siihen asti, kun kumit ovat tulleet mukaan kuvioihin. Tämä on johtanut minun ennen kokemattoman suureen kiimaan, jota ei todellakaan ole lievittänyt erinnäiset seksikeskustelut vieraani kanssa. Vaikka saan nautintoa sormi- ja suuhiplistä, kikkeli se kuitenkin vie voiton kahdesta edellisestä. Niinpä tällä hetkellä nytlkytän jokaista puuta ja harkitsen naapurini Erkin, 57, raiskaamista.

sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Paljasta pintaa

Kun kesä ja helle löytää tiensä tänne koti-Suomeen, myös naikkosten vaatteet alkavat mystisestä vähentyä. Näin myös on käynyt omalla kohdallani enemmän tai vähemmän radikaalisti.

Joskus murrosiän aikoihin tämä tyttö keksi tissit. Tai kyllähän sitä tissejä oli toivottu ja nähty ihan pikkutytöstä asti, mutta jossain vaiheessa ne sitten oikeasti ilmestyivät minullekin. No, pitihän niitä sitten innoissaan vähän esitelläkin. Ymmärsin kuitenkin jossain vaiheessa, että tämän kokoisen poven esitteleminen ei ole erityisen fäshöniä, ja herättää varsin ikäviä reaktioita miehissä. Olen ihan mielissäni, jos mies intopiukeana tutkailee etuvarustustani makuuhuoneen puolella, mutta muuten olen asiasta aika vaivaantunut.

En ole pitkiin aikoihin saanut mitään vaivaannuttavaa palautetta tai katseita poveani kohtaan. Ehkä syynä on pylly- ja sääriystävällisempi muoti tai planeettojen asennot. Mutta nyt hellepäivinä siihen on tullut muutos! Tätä muutosta en koe kovin positiivisena asiana. Ymmärrän kyllä, kuinka kaksi palloa leuan alla ovat erittäin mielenkiintoiset ja tuntemuksia herättävät. Kyllä asianomainen itsekin hyvin usein vilkaisee, jos tissivako on jollain neitokaisella esillä. Mutta pyydän, arvoisat lukijat, tehkää tissitirkistely mahdollisimman hienovaraisesti. Älkää ainakaan kommentoiko asiaa, sillä se ei varmasti ilahduta ketään (ehkä poikkeuksena murrosikäiset epävarmat tytöt - mutta ei niiltä pilluakaan saa.) Nyt joku varmaan älähtää, että naiset itse kerjäävät tissihuomiota pukeutumisella. Niin varmasti monet tekevätkin. Mutta sitten on niitä olosuhteiden uhreja, joilla on hugelollot myös hellepäivinä! :D

Viime vuosina on ollut paljon puhetta, että pylly on nykyään SE juttu. Mutta empiiristen tutkimusteni jälkeen uskon, että takamuksen vallankumous on pelkkää utopiaa.

tiistai 11. toukokuuta 2010

Hellustelua

Treffailin Juhaa tässä vähän aikaa sitten. Tälläkin kertaa treffit venyivät lähes kolmipäiväisiksi, sillä mieshän asuu kaukana minusta.

Juha tosiaan oli ehdottanut treffejä jonkun elokuvan merkeissä. Omasta mielestäni elokuvan katsominen on huono idea treffeille, jos toista ei tunne kovin hyvin. Itse ainakin haluan mielummin tutustua toiseen kuin töllöttää Brad Pittiä. Emme siis katsoneet elokuvaa, vaan joimme hiukan viiniä luonani jutustellen. No, okei. Oli se telkkari kuitenkin auki.

Kun Juha oli aikeissa lähteä, ehdotin yöksi jäämistä. Koska olen ennalta-arvattavan helppo tapaus, hän oli tajunnut ottaa jopa hammasharjansa mukaan.

Lähennyin Juhan kanssa aika paljon kyseisenä iltana. Tai en kyllä muista, oliko kyseessä ensimmäinen vai toinen ilta. Mutta enihau, keskustelimme aika paljon perhesuhteista ja elämästä yleensä. Puhuimme myös entisistä seurustelusuhteista - hänen aloitteestaan. Kävi ilmi, että miehen ensimmäinen tyttöystävä oli satuttanut erittäin pahasti, minkä takia hän oli pitkään vältellyt naisjuttuja.

Voin varmaan skipata ne tylsät jutut, mitä päivisin teimme. Kivaa kyllä oli, mutta nyt puhutaan siitä olennaisimmasta: Sain hipliä ja kieltä, mutten vieläkään kikkeliä. Selvitin myös, miksen saanut sitä viimeksi. Juha sanoi jostain syystä jännittävän seksiä kanssani aika paljon. Sain muutaman kerran startattua pelin, mutta sitten se taas äkkiseltään sammui. Niinpä päätin asettaa itselleni tavoitteeksi päästä maaliviivalle käsi- tai suupelillä. Toisella kertaa se onnistuikin, ja Juha vaikutti erittäin tyytyväiseltä siihen. Minua taas vähän harmittaa, ettemme päässeet pidemmälle, sillä näemme seuraavan kerran viikon-parin päästä. Se taas saattaa tarkoittaa sitä, että hän jännittää yhtä paljon kuin viimeksi. Jos taas olisimme päässeet aktiin asti, paineet olisivat varmasti lähteneet sillä. Toivon, ettemme ole taas lähtöpisteessä.

Useamman päivän treffimaratonista jäi kyllä hyvä tosi hyvä fiilis. Mutta. En tiedä olenko kovin ihastunut. Juha on hirmu mukava, hauska, hyvännäköinen, kiva pussailija ja niin edelleen. Itseasiassa hän on hyvin pitkälti sellainen mies, josta pidän. Mutten tiedä omista tunteistani. Minua hiukan häiritsee, etten ajattele häntä nukkumaan mennessä tai herätessä, kuten yleensä ihastuneena. En myöskään tunne kovin suurta jännitystä nähdessäni hänen nimen vilkkuvan puhelimeni näytöllä. Juha taas vaikuttaa aika ihastuneelta minuun. Minulla on sellainen olo, että hän hakee suhdetta. Enkä tiedä, mitä ajattelen siitä.

Voi olla, että tämä seksittömyys vähän verottaa ihastumistani, sillä toimiva seksielämä on minulle kovin tärkeää. Mutta kuinka julmaa olisi lopettaa vaikka parin kuukauden tapailu, jos huomaa, ettei seksi toimikaan?

perjantai 7. toukokuuta 2010

Herääminen

Heräämiseni tapahtui jo viime syksynä, mutta haluan kertoa siitä vielä näin jälkeen päin.

Olin ystäväni kanssa parantamassa maailmaa eräs arki-ilta. Illan aikana saimme aikaan punkkuhuulet ja idean järjestää toisillemme sokkotreffit. Vieläkään emme ole näitä treffejä toisillemme järjestäneet, mutta silti koin oppineeni illasta paljon.

Olemme tämän ystävän kanssa erittäin läheisiä ja hyvin erilaisia - erityisesti miesmaultamme. Niinpä aloimme sokkotreffit mielessä keskustella siitä, millainen se unelmien mies oikein olisi. Olin siihen asti aina ajatellut pitäväni puheliaista ja itsevarmoista miehistä. Sitten heräsin siihen, että ystäväni ihannoi sellaisia, kun taan itse en oikein voi edes sietää niitä ominaisuuksia! Tajusin, että kuvitelmani pohjautuivat ensimmäiseen ihastukseeni, joka oli tosi iso persoona. Mutta sen jälkeen, kun täytin 15 olen viihtynyt enemmän vähän hiljaisten ja herkkien miesten kanssa. Ehkä kyse ei ole niinkään hiljaisista miehistä, vaan niistä, joilla ei ole tarvetta olla koko ajan valokeilassa.

Ehkä olen itse niin näkyvä persoona, että rauhallisempi mies tasoittaa minua.

Hassua, mutta monien mielestä naiselliset piirteet miehessä ovat minusta aika viehättäviä. Haluan, että mies osaa itkeä. Hiljaisuus tai kaukaisuus miehessä herättää minussa sellaisen mysteerinpurkuhalun. Tosin tottakai haluan miehen, jonka kanssa voi puhua mistä tahansa. Tajusin myös, että olen tapaillut miehiä, joista suurin osa on ollut aika naisvaltaisella alalla. Minulla taas ei ole mitään hoitoviettiä enkä ole kovin lapsiystävällinen. :D

Mutta sitten sänkyasioissa meneekin nämä minut toiveet ihan päälaelleen. Seksissä jopa törkeä itsevarmuus on hirmu kuumaa. Siinä on vain jotain erittäin seksikästä, kun mies tietää, että hänellä on jotain mistä minä pidän. Olen pohtinut, että itsevarma petikumppani, joka ei välttämättä ole niin kummoinen tekniikan puolesta, on parempaa peuhimisseuraa kuin mies, joka tietää monet niksit, mutta häviää itsevarmuudessa. Jep, voin suoraan sanoa, että sängyssä tämä neiti haluaa vikistä ja jättää viemiset miehelle.

maanantai 3. toukokuuta 2010

klara vappen!

Haluan kertoa vähän vapustani. Se alkoi ja loppui erittäin rauhallisissa merkeissä. Suurin draama tapahtui vappuaattona, kun vuokranantaja päätti tehdä vittumaisesti, mikä johti siihen, että tämä neitokainen etsii nyt uutta asuntoa tai elättäjää (vink, vink). Mutta ei avauduta siitä sen enempää.

Tosiaan vappu oli rauhallinen. Miesrintamalla ei mitään uutta ja veren alkoholipitoisuus säilyi hyvin alhaisena läpi viikonlopun. Ihan hyvä näin, sillä tasan vuosi sitten en olisi voinut kuvailla työväenjuhlaa näin. Ehkä olen ottanut jotain opikseni? Tai sitten olen vain tuuduttautunut siihen, että saan pian PEEENISTÄ. Jep, minulla on treffit Juhan kanssa piakkoin. Eikä deittailun säännöt ole minulle kovin tutut.

En tosiaan osaa sanoa, kuinka hyväksyttävää minun olisi paneskella menemään jonkun toisen miehen kanssa. Periaatteessa tuntuisi erittäin typerältä "säästellä itseäni" jollekin, jota en oikeastaan tunne, ja jonka olen tiennyt erittäin vähän aikaa. Vieläpä, kun tämä Joku asuu jossain Huitsin-Nevadassa. Niin, ja kun en ole oikein ole ihastunut häneen. Kiinnostunut joo, mutten kyllä kulje hattarapilvissä eivätkä hyönteiset pippaloi masussani.

Toisaalta taas en kyllä yhtään tiedä, minkälainen suhde voisi syntyä, jos heti alussa hyppelisi sängystä toiseen. Tästä taas päästään siihen, haluanko edes suhdetta nyt. Ainhan sellaista kivaa tapailua ja hengailua kaipaa, mutta seurustelu. Äh.

Okei, ajattelen liian pitkälle. Sitä paitsi tosiasia on, että enpä minulla ole kovin kiirettä ollut miesrintamalla pitkään aikaan. Joten en tiedä, tarvisiko minun näitä edes pohtia. Toisaalta taas, hyvinkin kiinnostavien tapauksien kanssa olen ollut yhteyksissä...

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Inventaario

Sain jostain päähäni tarkistaa omistamieni kortsujen päiväykset. Yksi täysi paketti jäi varastoon, mutta jouduin heittämään puolikkaan paketillisen roskiin, kun päiväykset olivat menneet viime joulukuussa. Nou hätä, viime kerrasta on (ikävä kyllä) pidempi aika kuin muutama kuukausi, niin ei ole vanhoilla kumeilla paukuteltu.

Niin, että muistakee katsoa niitä päiväyksiä välillä!

torstai 29. huhtikuuta 2010

Toinen ilta

Juha tosiaan jäi luokseni yöksi. Olimme sängyssä reilusti iltapäivään asti tehden kaikkea muuta kuin sitä toiseksi yleisintä asiaa, mitä lakanoissa hommaillaan.

No, viimeistään siinä vaiheessa oli noustava ylös, kun molempien mahat alkoivat karjua tyhjyyttään. Valitettavasti myös jääkaappini oli samassa tilassa kuin mahani, eikä Juha kelpuuttanut hernekeittoa. Ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin lähteä ulos syömään.

Mikä voisi olla oudompaa kuin lähteä yhdenillan hoidon kanssa syömään? (No, varmasti monikin asia.) Kuitenkin minua vähän nolostutti lähteä uuden tuttavuuteni kanssa ulos ruokailemaan. Minä näin sukulaisia samassa ravintolassa, ja Juhan edellisen illan ryyppykaverit olivat keksineet tulla syömään samaan aikaan samaiseen ravintolaan. Oivoi. Hyvin minä silti siitä selvisin! Yllätyksekseni aterioinnin jälkeen Juha kysyi, saisiko hän tulla käymään käytyään ensin asioilla. Lupasin päästää hänet kylään.

Kuten voi varmaan odottaa - Juha jäi yöksi. Ilmeisesti ne ihanat niskasuukkoväristykset eivät olleet hataraa kuvitelmaani, sillä yhtä hyvältä ne tuntuivat seuraavanakin iltana. Edelleenkään emme harrastaneet haureuksia. Sen sijaan katsoimme elokuvaa, pussailimme ja kävimme yhdessä suihkussa.

Seuraavana aamuna Juha lausui sanat, joita en ole ennen kuullut: "Sirocco, sä olet kyllä rento mimmi."

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Yksi ilta

En ole pitkiin aikoihin oikein päässyt nauttimaan miehen läheisyydestä. Edellisestä pusuttelusta on useampia kuukausia.

Asiaan tuli pieni muutos vähän aikaa sitten, kun olin pitämässä kavereideni kanssa hauskaa eräässä baarissa. Ilta ei ollut alkanut ihan parhaalla odotetulla tavalla, sillä ystäväni halusivat lähteä aikaisin kotiin. Sain suostuteltua heidät jäämään vähän pidemmäksi aikaa, joten uskaltauduin menemään tiskille tilaamaan itselleni vähän juotavaa.

Jonottaessani huomasin erään miehen katselevan minua. Saatuani punkkulasilliseni, olin suuntaamassa takaisin ystävieni luokse, kun minua vilkuillut mies pysäytti ja tuli juttelemaan. Rupattelimme niitä näitä ja istuimme alas. Juttu luisti hyvin, ja oikeastaaan unohdin kaverini ihan tyystin.

Voisin nimetä miehen tässä vaiheessa Juhaksi.

Jossain vaiheessa hän laittoi kätensä käteni päälle, mikä teki tilanteesta mielestäni vähän vaivaannuttavan. En oikeastaan ikinä osaa suhtautua vieraiden ihmisten hellyydenosoituksiin. Enkä oikein pidä julkisista sellaisista. Jäädyin hiukan, enkä oikeastaan reagoinut Juhan puuhiin. Jatkoimme keskustelua, kunnes herra kysyi, saisiko suudella minua. Arvaatte varmaan, miten vastasin? Sanoin "ei." Koska kuitenkin viihdyin Juhan seurassaa, selitin lisänä, etten tosiaankaan pussaile baareissa. Jätin kertomatta, kuinka minusta on ylipäätänsä hiukan typerää kysyä, saako pussailla. Koko hieno momenttihan siinä lässähtää!

Kaiken vaikeuden ja vaivaantuneisuuden jälkeen Juha uskaltautui kysymään, saisiko saattaa minut kotiin. Ihan vain saatella tosiaan kuulemma halusi. Annoin hänelle luvan viedä minut ovelle.

Jokainen täysijärkinen ihminen tietenkin tajuaa, että saatteleminen ei missään kielessä tai muodossa tarkoita kirjaimellisesti sitä. Tottakai silloin ainakin yritetään päästä kotiovesta sisään asti. Niin kävi tässäkin tapauksessa - mistä olen oikeastaan aika iloinen.

Illasta väsyneenä lysähdin ensimmäiseksi sohvalle ottamatta edes ulkovaatteita pois. Silloin se tapahtui! Minun ensimmäinen suudelmani ainakin puoleen vuoteen. Minun ensipusuni Juhan kanssa. Ja se oli kivaa. Itseasiassa pussailimme hyvinkin paljon kyseisen illan aikana, enkä muista olisinko koskaan saanut sen tasoisia kiksejä niskaan suukottelusta kuin Juhan kanssa. Veikkaan, että en. Niistä pusuista korvan taakse koko kroppa meni kananlihalle ja oli pakko vääntelehtiä ja kikattaa.

Emme harrastaneet seksiä, kuten te pervot varmaan kuvittelette!

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Kumppanitoiveita

Katsoin kuluvalla viikolla subtv:llä pyörivää Treffit pimeässä -sarjaa. Arvasin, että naisten mielipiteet treffikumppaneista aiheuttaisivat kohua ja keskustelua. Eikä aivan turhaan. Kuka oikeasti kehtaa laukoa valtakunnallisessa tv-lähetyksessä jonkun ihmisen näyttävän "aivan hirveältä"?

Henkilökohtainen mielipiteeni on, että jokaisella saa olla niin korkeat odotukset ja vaatimukset tulevalta kumppanilta kuin vain kehtaa asettaa. Eihän sille yksin kertaisesti voi mitään, jos ei pysty tuntemaan vetoa mieheen, jonka hauiksen ympärys on alle 40 cm. Eikä makua välttämättä muuta se, jos itsellä on saman senttimäärän verran liikaa rasvaa mahan ja reisien ympärillä. Kun useinmiten ihmiset pitävät itseään parempana saaliina kuin todellisuus on. Ja vaikka pitäisikin itseään ällöttävämpänä kuin suurinosa ulkopuolisista ajattelee, kumppanin rima voi roikkua aika korkealla. Tämän näkee kun teinitytöt, jotka painivat pahoissa itsetuntokriiseissä, eivät kelpuuta normipoitsua kainalokaverikseen.

Minulla on kaveri, joka nimittelee miehiä usein rumiksi. Minua hävettää hänen toimintansa, vaikkei hän varmaan kerro mielipiteitään tuntemattomille - toivottavasti. Sille ei voi mitään, että jokainen ei kiinnosta, mutta hän lyttää miehiä, joita ei ole edes jututtanut. Hän arvostelee vaatteita ja kampauksia kuin olisi päässyt tuomaroimaan Suomen miesmallihaussa -ohjelmaa. Eniten minua harmittaa, että hän arvostelee miehiä, joista itse saatan olla kiinnostunut. Viime aikoina tämä on harmittanut siinä määrin, että olen luvannut ensi kerralla lakata nielemästä kiukkuani, ja pyytää neitiä lopettamaan herrojen pilkkaaminen.

Entä kaverini ulkonäkö sitten? Hän on mielestäni kaunis. Moni muu voisi sanoa toisin, sillä neiti ei juuri laittaudu tai pukeudu.

Naiset voivat olla julmia, mutta vastaavaa olen kuullut myös miespuolisten kavereiden suusta. Järkytyin myös eräs kerta kun luin Rakel Liekin blogia. Blogipostauksen aiheena oli suhteen herätteleminen ja keinona eroottinen tanssi. Kirjoitus sai valtavan määrän kommentteja miehiltä, jotka haukkuivat omaa VAIMOAAN rumaksi, lihavaksi ja ties miksi. Monet sanoivat, etteivät välitä saatika edes halua nähdä kumppaniaan alasti. Surullista.

Olen kuitenkin kliseisesti huomannut, että suurin osa arvostelijoista painii oman itsetuntonsa ja ulkonäköpaineiden kanssa. Ihmiset, jotka tuntevat itsensä, tietävät arvonsa ja osaavat toimia muiden kanssa, tyytyvät nimittelemättä sanomaan, että toinen osapuoli ei vain ole hänen tyyppiään.