maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulumieli

Minulla ja Juhalla on mennyt vähän paremmin. Juhlimme erästä merkkipäivää yhtenä viikonloppuna, ja se oli parasta pitkään aikaan.

Sen jälkeen emme ole nähneet kuin kahdesti. Muuten olemme pitäneet yhteyttä Skypettämällä ja puhelimitse. Huomaan, että olen ollut vähän ärtynyt tavatessamme. Ärtynyt siitä, etten saa koulu- ja työjuttuja tehtyä, kun Juha on luonani. Toisaalta taas puhelimitse meidän kesksutelumme eivät myöskään oikein toimi. En tiedä, onko tämä kaikki minun päässäni, vai onko meillä ongelmia.

Olen ollut viime aikoina niin stressaantunut (deadlineja pukkaa paljon, esimiehen kanssa on ongelmia, kaverit kyselevät, miksei minusta kuulu jne.). Itken nykyään unissani. Osaksi varmasti näistä syistä näen pelkästään ongelmia myös muissa suhteissani.

Olen nyt päättänyt kysyä Juhalta suoraan, mitä hän ajattelee suhteestamme. Olenko minä ainoa, joka voi huonosti. Tiedän kyllä, että Juha on huomannut pahantuulisuuteni ja haluttomuuteni, mutta toisaalta... Hän on kutsunut minut vanhemmilleen jouluaattona. Sekin ahdistaa, kun tuntuu, ettei meillä mene hyvin.