Lemonade sucks

Mulla on ollut paska fiilis nyt muutaman päivän. Mulla oli vähän raskaampi kaveri kyläilemässä luonani muutaman päivän, ja se vei multa mehut. Sitten siihen päälle Vaikea teki mulle paskamaisesti, mikä masentaa ja vihastuttaa vuoron perään. Oli pakko kertoa yhdelle mun ystävälle, kuinka päädyin Vaikean kanssa sänkyyn, vaikka yleensä olen näistä asioista hiljaa. Mun piti vaan päästä purkamaan jollekin sydäntä, koska hänen tekemän tempun jälkeen mulla on ollut hiukan arvoton olo. Minä kun luulin, että me ollaan kavereita.

Nyt on taas sellainen olo, että pitäisi päästä pois Suomesta mahdollisimman kauaksi. Tuntuu, etten kosketa kenenkään elämää sellaisella tasolla, että minua ikävöitäisiin poissa ollessani.

Ärsyttää nämä kovin "itsetuhoiset" ajatukset. Olen pohdiskeleva luonne ja vetäydyn helposti kuoreeni, vaikka saatankin vaikuttaa sosiaaliselta rääväsuulta. Aikojen saatossa olen oppinut tunnistamaan, milloin alan olla liikaa pohjamudissa. Yritän ajatella, että elämä on sellaista, millaiseksi itse sen teet. Vähän niinkuin: "When life gives you lemons, make lemonade." Tämän oikeastaa opin, kun eräs mies teki minulle nelisen vuotta sitten kusisen tempun, ja minun oli päästävä hänestä yli. Soittelin joka päivä kavereilleni, jotta saisin seuraa. Aloitin monta uutta mukavaa harrastusta. Varasin lennot 2kk määränpäähän, johon en olisi koskaan uskonut lähteväni.

Tänään on kuitenkin sellainen olo, että haluaisin jäädä kotiin loppuelämäksi nyhjöttämän. En vastaisi enää kenenkään (äitini) puheluihin. Hautautuisin itseinhossani ja rumissa alkkareissani sänkyyn syömään sipsiä. Sellainen olo. Mutta pitänee odottaa ainakin työvuoron loppuun.

Tanssit

Podin tässä yksi päivä elämäni suurinta krapulaa ja siihen päälle morkkista. Ilta ei ollut kummoinen, mutta tuli kumottua muutama shottilasi liikaa. Sitten olin avautunut joistain asioista eräälle työkaverilleni. Vaikka seuraava päivä olikin ihan helvetillinen, sain kuin sainkin itseni jaloilleni sipsin ja loikkarin voimalla. Kohta oli uuden nousun aika.

Sinä iltana sain omakohtaisesti kokea vähän vanhanaikaisemman pariutumisrituaalin. Pohjustuksena täytyy sanoa, että tämä toiminta ei ollut minun ideani. Olen vain vaikutuksille altis. Mutta niin minä puin päälleni hamosen, punasin huulet, kiharsin ponihännän ja hain käteistä automaatilta. Ystävän kehotuksesta laitoin mukavat kengät jalkaan. Sitten suuntasimme neitosten kera lavatansseille! Kaveri oli, joka on kieränyt ympäri Suomea lavatansseissa, oli illan kuskimme. Loivariskumpan ja rohkaisu-crowmoorin jälkeen menimme etiketin mukaan notkumaan naisten nurkkaan. Oli sekahaku ja jänskätti! Kohta minua pyöritti joku parkettien partaveitsi tuskissaan, kun en pysynyt askelissa mukana. Kolmas biisi sujui mielestäni jo ihan hyvin. Mies oli oikein mukava, ja hän antoi erilaisia vinkkejä. Valitettavasti iältään kyseinen herra olisi sopinut ennemmin äidilleni. Seuraavaksi minua hakikin tanssimaan suurinpiirtein ikäiseni ja jopa söpö Oikeustieteilijä. Olin vähän yllättynyt ikäjakaumasta, koska tanssimassa oli aika paljon nuoria tapaksia. Illan aikana minulla oli parina monenmoista pyörittäjää. Oli mukavaa, mutten tiedä, oliko tuo ihan minun juttuni. Voisin kuitenkin lähteä kysyttäessä uudestaan.

Kun lähdimme tanssipaikasta, koimme että ilta oli liian nuori päätettäväksi. Niinpä suuntasimme vielä perusbaareihin. Päätin sen illan aikana, että alan käyttämään huulipunaa useammin, sillä koin saavani enemmän katseita kuin ennen. Tapasin myös herra K:n baarissa. Hän vaikutti silminnähden ilahtuneelta nähdessään minut. K tuli juttelemaan, ja höpöttelimme aika paljon. Ajattelin aikani vihdoinkin koittaneen! Promillerajamme eivät kuitenkaan ehkä kohdanneet toivotulla tavalla. Minun skumppalasi ja kaksi siideriä vastaan kaikki ne soossit, mitä K oli ehtinyt juoda. Kohta herra joraili tanssilattialla pahemmin kuin aikaisemmin tapaamani humppamiehet. Lattialta K löysi myös seurakseen jonkun mujun, joka taas oli selkeästi saanut nautintoaineita. Sen huojumisen perusteella luulen tanssiparin jatkaneen iltaa kahdestaan. Tämän oivalluksen ja siitä seuranneen vitutuksen perusteella päätin lähteä kotiin.

Mitä tästä opin? Helluntaikirous ei särkynyt, ja tuli kuiva kesä kaikesta yrityksestä huolimatta. On myös huomattu, että libidoni ei motivoi minua yhdenillan juttuihin niin kuin joskus pari vuotta sitten. Ehkä minusta on tullut vanha. Toisaalta pari edelliskertaista panoa ei ollut niin mahtavia, että ne olisivat saaneet janoamaan lisää.

Plaah

Okei. Keksin tekosyitä, miksei K:sta ole kuulunut. Hän ei ehkä ole ollut hoodeilla, mutta jos tyyppiä olisi oikeasti kiinnostanut, niin hän olisi varmasti ilmoitellut itsestään. Huoh. Masentavaa. Oikeastaan hautasin hitaasti ajatukset K:sta, mutta työvuoroja katsoessani tajusin, kuinka pitkällä kesä on. Kohta pääsee taas stressaamaan (mm. lopputyötä, jonka olisi pitäny valmistua viimeistään ennen juhannusta).

En tainnut saada kesäheilaa tai kesäseksiä. En ainakaan, jos säätietoihin on uskominen. Alan menettää uskoni miehiin - tai pikemminkin itseeni.

Jos et sä soita

Mä en kestä tätä! Oon oottanut puhelua jo muutaman päivän, ja kohta tulee Ilosaari, joka pilaa mun odottamiset ihan täysin. Tiedän, että K aikoo lähteä sinne, joten en usko hänestä enää kuuluvan. Paitsi ehkä tänään. (Ja tähän väliin voitte kuvitella minut, upean Afroditen, nostavan molemmat peukut ilmaan ja tekevän toiveikkaan, mutta pessimistisen hymyn.)

Aargh! Mun ihastumiset menee ihan hukkaan tämmösestä soutamisesta ja huopaamisesta. Tosin mullehan nousee yleensä ihan kauheat defenssit päälle, jos joku on alusta asti tosi kiinnostunut ja näyttää sen avoimesti. Vaikka vihaankin tätä itse-epäilyksen, toiveikkuuden ja pettymyksen piirileikkiä, eihän tästä toisaalta voi kun nauttia. Voipahan tuntea jotain!

Voi myös unohtaa lopputyön, jonka piti valmistua kesän aikana. Hupsis!

Here is my number. So, call me maybe

En enää ikinä voi antaa kellekään puhelinnumeroa facebookissa ilman, että kyseinen henkilö on samaisella hetkellä linjoilla. Tästä minulle nimittäin on seurannut hitonmoinen naamakirjakammo. En ole päiviin uskaltanut kirjautua sinne sisään, ja säikyn vieraita numeroita. Alan ymmärtää esiintymisahdistksesta kärsiviä ihmisiä. Tältä heistäkin varmaan tuntuu ennen kuultavaksi astumista. K:sta ei tosiaan ole kuulunut yhtään mitään. Enkä pääse helposti puimaan asiaa, sillä enhän voi kirjautua facebookiin ahdistelemaan ystäviäni kyseisellä aiheella. Tällä nimenomaisella hetkellä, kun kirjoitan tätä postausta, yritän rohkaistua ja mennä tuijottamaan profiilini inboxia. Voisin tottakai jatkaa tätä naamisselibaattia vielä vaikka viikkoja, mutta siellähän voisi olla jotain tärkeää? (Tärkeänä pitäisin sitä, että K olisi vastannut jotain mukavaa.) Pessimisti sisälläni ei kuitenkaan usko moiseen.

Se on menoa nyt!

---------

Pari tuntia myöhemmin olen parin ystäväni seurassa. En vain uskaltanut kohdata vastausta (tai sen olemattomuutta) yksin. Räpelsin puhelintani kun kaverini nauroivat, että se olisi pitänyt saada videolle. Pääsin facebookiin vain pettyäkseni, että kaikki kuusi viestiä olivat kaikilta muilta ystäviltäni. Vähän alkoi jo ärsyttää. Kyllähän miehen olisi pitänyt jotenkin reagoida saamaansa viestiin, vaikkei olisikaan aikonut soittaa minulle.

Tulin kotiini ja normaaliin tapaan vihdoinkin pystyin tulemaan koneelle sekä tarkistamaan postini. No, koneellanipa näkyikin hänen vastauksensa! Puhelimeni fase ei ollut ilmoittanut hänen viesteistään. Hypin riemusta. K:n viestissä oli hymynaama ja kiitos. Lisäksi hän sanoi aikovansa soittaa minulle. JEJEE!!

(Olin luonnostellut tähän postaukseen toisen otsikon, mutta kuulin kyseisen biisin, kun olin hysteerisillimmäni tänään. Nyt se istuu oikein hyvin näihin pöllöihin fiiliksiin! :))

Pieni askel ihmiskunnalle, mutta suuri askel minulle

K on pyörinyt ajatuksissani koko viikon. Olen myös vähän potkinut itseäni siitä päähän, etten heti toiminut ja antanut miehelle numeroani. Tässä vaiheessa minun täytyy kiittää erääseen aikaisempaan postaukseen kirjoittanutta Anonyymiä, joka yhdessä erään ystäväni kanssa takoi päähäni vähän järkeä. On kovin virkistävää saada täysin ulkopuolisen ihmisen näkökulma asioihin, kun itse on epävarma. Olen vuosien mittaan kasvattanut sellaisen puolustusmekanismin, etten oikein osaa näyttää tunteitani tai uskalla tehdä aloitteita, jos olen _oikeasti_ kiinnostunut.

Tarpeeksi pohdittuani asiaa kirjoitin muutaman viestin K:lle. Muotoilin yhteensä varmaan kolme viestiä uudestaan. Jokainen niistä sisälsi puhelinnumeroni. Sitten soitin vielä ystävälleni, joka käski minun ilman muuta laittamaan yhden niistä eteenpäin. Muotoilin viestin taas uudestaan. Pyysin toista kaveria lähtemään kanssani lenkille, minkä jälkeen painoin "lähetä"-nappia. Sitten pistin juoksuksi.

Nyt täällä jännäillään kakat housussa, mitä tuleman pitää. Viesti oli suhteelisen neutraali, mikä sopii tälle vaikealle luonteelleni, mutta olen silti itsestäni ylpeä. Kai se nyt osoitti kiinnostustani, kun lähes viikkoa myöhemmin ilman mitään puhetta laitan vain miehelle numeroni?

Pakko vielä kiitellä, että kommenttibokseissa on viimeaikoina ollut elämää. Se piristää kovasti päivääni!:)

Laastari

Pyry on tosiaan jututtanut viime näkemämme jälkeen hyvin ahkerasti allekirjoittanutta. Sain juuri kuulla yhteiseltä ystävältämme, että hän olisi tulossa pian taas kaupunkiin. Ystävän mukaan hän olisi tulossa minun perässäni, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Pyry kutsui minut luokseen noin viikko sitten, mutten tainnut vastata hänelle mitään. Hän selitti, kuinka on yksinäinen ja kaipaa seuraani. En nyt vain millään jaksaisi mitään laastarihommia. Toisaalta ajattelen, että pitäisi puhdistaa ilmapiiriä, sillä minulla on taas vähän vittuuntunut olo kyseiseen tyyppiin (siksi, että tollo meni utelemaan jotain seksitaudeista).

No, yritän nyt vain leijua viime viikonloppuista ja keksiä, miten voisin aloittaa keskustelun K:n kanssa.

Thought

Myöntääkö kukaan tekevänsä joskus facebook-päivityksiä sen mukaan, että ihastus voisi kommentoida siihen jotain? Minä ainakin teen. Kova pähkinä, kun mies ei ole mikään naamiksen aktiivikäyttäjä. Enkä uskalla aloittaa keskustelua. Minähän voisin vaikuttaa liian innokkaalta.

Majoneesia

Taas on vierähtänyt jonkin aikaa viimeisimmästä kirjoituksesta. Juhannus meni mukavasti ulkoillen ja mökillä juhlien. Kerrankin ei tarvinnut olla töissä. Juhannusaattona oli kunnon rai-rai-meininki kun tanssahtelimme hyttysmyrkyssä tuoksuen Baddingin säestämänä. Mitään miesjuttuja minulla ei ollut (Vaikea oli kyllä samalla reissulla mukana). Päädyin lohduttamaan kavereita ja selvittelemään toisten draamoja. Tämä oli myös ensimmäinen juhannus, kun tein taikoja. Tyynyn alle valiutui muutama kaunis kukka. Silti en nähnyt tulevaa aviomiestä unissani. Ehkä nyt ei ole vielä minun vuoteni, tai sitten minusta tulee vanhapiika.

Luulin mokanneeni eräs ilta K:n suhteen. Minulla tuli pupu pöksyyn, kun tapasimme pubissa. Hän tuli katsomaan peliä, ja itse olin muuten vain istumassa. Olimme kohta samassa seurueessa. Mietin koko illan, että haluaisin ehdottaa jatkoja, mutta jotenkin en saanut sanottua sitä. Minulla on siihen kaikenlaisia tekosyitä. Ajattelin, että mahdollisuuteni kesähelluiluun tai johonkin meni totaalisesti, kun luulin K:n lähteneen eksänsä kanssa kotiin. No, ilmeisesti näin ei käynytkään.

Seuraavana päivänä koin mukavan yllätyksen. K kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan syömään. OK, hän oli kysynyt muitakin mukaan, ja itse paniikissa pyysin kaikkia, jotka tulivat mieleeni. Ketään ei liittynyt seuraamme. Jännitti ihan helvetisti.

Olin tarkoituksella vähän myöhässä. En olisi varmaan pysynyt nahoissani, jos olisin ollut ravintolassa ennen häntä. Mulla oli hauskaa. Vaikka olikin hiukan outoa olla kaksi, kun olen tottunut näkemään häntä porukassa. Saattoipa vaan molempia jännittää, sillä räpelsimme kilpaa savetteja. Kun olimme syöneet, lähdimme vielä istuskelemaan. Seuraan oli tarkoitus liittyä muitakin, mutta ilmeisesti planeettojen asennot olivat niin suotuisat, että muut olivat kaikki olivat pahasti myöhässä. Olin varautunut iltaan viinillä, joten ehdotin, että menisimme luokseni odottamaan muuta porukkaa. Pari kaveriamme liittyikin siihen mennessä seuraamme. Joimme viiniä luonani ennen pystybaariin siirtymistä.

Ilta meni normaaliin tapaan. Tanssimista, keskusteluja ja tuttuja. Olin päättänyt tehdä siirtoni. Tiesin, että tällä kertaa en jäätyisi, kun ehdottaisin jatkoja. No, sitten tuli Hiekottaja. Hiekottaja on yhteinen ystävämme, joka meni ehdottamaan pitsaa ja kyytiä K:lle. Lähdin tottakai pitsalle mukaan. Söin hampurilaisen, jonka kastiketta valui leualleni, vaikka yritin syödä nätisti. K katsoi minua vähän pidempään. Mitään sanomatta hän pyyhkäisi kastikkeen sormellaan ja nuolaisi sitä. Jossain vaiheessa K sanoi jotain siihen suuntaan, ettei hänellä ole puhelinnumeroani. En osannut oikein reagoida siihen. En uskaltanut sanoa: "Hei, no tässä se on 040..." En halunnut kertoa sitä muiden kavereiden nähden.

Yksin kotiin tullessani mietin, olisinko laittanut hänelle facebookin inboxiin numeroni. En tehnyt sitä. Luulen ja toivon, että tästä kehkeytyy vielä jotain. Sen verran mahanpohjassani jylläsi, kun K kosketti leukaani.

PS. Tämä oli sadannes kirjoitukseni tähän blogiin!