sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Jouluja


Kävipä tässä kerran niin, että Siroccoa pyydettiin treffeille. En ole mitenkään innostunut seurasta, mutta menin silti sanomaan "käy." Nyt on joulunpyhiä ja muuta hauskaa, joten menee ainakin muutama päivä, ennen kuin mitään tapahtuu, sillä olen lapsuuden maisemissa. 

Jari, jonka tunnen jotenkin kai koulututtujen kautta, siis pyysi minua ulos. Mulla oli suunnitelmia kyseiselle illalle, joten ehdotin myöhäisempää ajankohtaa. Kerroin olevani menossa kaverini synttäreille. No, kukapa sitten ilmestyi illan mittaan samoille kemuille. Jari tietysti. Vaikka pileet olivatkin isot, niin häntä ei oltu kutsuttu. Mutta tottakai mies oli keksinyt jonkun linkin samoihin juhliin. No, minä fiksuna tyttönä sain välteltyä häntä kuitenkin helposti juhlien ajan. Aikuismaista, tiedän.

Jatkoimme baariin, missä välttely ei sujunutkaan niin hyvin. Ei siinä mitään, jutellimme niitä näitä. Sitten ystäväni bongasi myös Jarin, ja alkoi silminnähden iskeä häntä. Tässä vaiheessa liukenin toivoen, että he jatkaisivat iltaa yhdessä, jotta saisin syyn kieltäytyä treffeiltä. No, kaverini tarvitsi kyllä saattajan kotiin, mutta valitettavasti se ei ollut Jari.

Hirveän ärsyttävää olla samassa baarissa jonkun kanssa, jonka kanssa pitäisi lähteä ulos. Miten sitä kehtaa flirttailla muiden miesten kanssa samassa tilassa? Mulla oli kyseiselle illalle vielä jotain petihommatoiveita K:n kanssa. Senkin suhteen tilanne näytti ihan hyvältä, mutta väsähdin itse ja lähdin ajoissa kotiin. Harmi, koska mulla oli uudet, kalliit ja toivottavasti myös seksikkäät alusvaatteet. 

Halusin antaa Jarille mahdollisuuden, mutta ajatus tuntuu koko ajan vain huonommalta. En tunne vetoa häneen oikein miltään kannalta, ja K:n jallittaminen tuntuu erittäin mielenkiintoiselta. Äh, mutta menin sitten sanomaan jo kyllä. Luulen, että kusen tämän homman kuitenkin jotenkin lutkamaisesti viimeistään tapaninpäivänä.


Näihin kuviin ja tunnelmiin. Ihanaa joulua lukijoille! Hurry down the chimney tonight!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

I'm back!


Hello guys! Ei tosiaankaan ollut tarkoitus pitää mitään bloggaustaukoa. Itseasiassa mulle vain kävi niin, että totaalisesti unohdin koko blogin olemassa olon. Se ei ole oikein ollut mielenpäällä. Varmaan joku defenssikeino, kun miesrintamalla kusee ja pahasti. Itseasiassa koin pienen dejavun viime kirjoituksen jälkeen, kun sain tietää, että eräs toinenkin kanssani flirttiä harrastanut mies seurustelee. Olen ilmeisesti ollut edellisessä elämässäni joku kunnon miestennielijä ja pettäjä, kun minua rankaistaan näin pahasti nyt.

Mun päässä myös taitaa olla joku ruuvi löysällä, kun katselen jokaista vähänkin viehättävää kaksilahkeista "sillä silmällä." Kutsutaankohan tätä kiimaksi? Alkaako mun biologinen kello hälyttää lähiaikoina? En tiedä, mutta tämä alkaa olla jo raskasta. Tältä varmaan tuntuu, kun pelaa päivät pitkät Counter Strikea. Valitettavasti mun sinkkututka on rikki ja mun silmäpeli ei oikein pure. Olen vilkuillut naisiakin. Mun Plan B on vaihtaa tiimiä ja leikata siili. 

En tiedä, olenko koskaan aiemmin elämässäni ollut näin haukkana miesmetsällä. Mutta tämä alkaa käydä jo raskaaksi. Olen kehitellyt itselleni jopa mielikuvitussuhteen Joseph Gordon-Levittiin. Ja minä sentään olen nainen, jolla ei ollut ikinä mitään julkkisihastuksia varhaisteini-iässä kun muun fanitti Leonardoa ja Backstreet boyssien jäseniä. Kävin myös elokuvissa katsomassa Hobittin, ja tunsin seksuaalista vetoa suurinpiirtein puoleen niistä kääpiöistä. Tiedättehän, mitä iso nenä miehellä tarkoittaa...

Lisäksi mun uudessa työpaikassa olen harjoittanut sen asteista flirttiä yhden miehen kanssa, että paineet on pitänyt poistaa kotona myöhemmin häntä ajatellen. Meillä on ihan selkeästi kemiaa, mutta en usko mitään tapahtuvan. Mutta saanhan silti fantasioida työpaikkakivasta.

Mutta asiasta kukkaruukkuun:
Odotan kovasti tapanin päivän tansseja. Olen suunnitellut jättäväni pikkuhousut kotiin.