keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lounari

Minua kiinnostaa tietää, miten määritellään treffit? En ole ihan varma, onko pian sellaiset.  Koska ne tuli sovittua aivan epähuomiossa ja ne ovat ruokiksen aikana, ne eivät taida olla sellaiset? Ruokailuseurani on kyllä todella kuumaa tavaraa. Oikeastaan hämmennyn, kun en pysty katsomaan kyseistä henkilöä silmiin. Alkaa nimittäin posket punottamaan liikaa.

No, jos joku teistä lukijoista voi tietää, niin paljastakaa toki, onko kyseessä lounastreffit vai pelkkä lounasseura. Juttelin nimittäin kyseisen miehen kanssa, ja paljastui, että työpaikkamme sijaitsevat kovin lähekkäin. Siihen minä sitten heitin tomerasti: "Hienoa, saan sitten lounasseuraa!" Jatkoimme vielä pitkään keskustelua muista asioista ja seurassamme oli tosiaan muitakin. Kuitenkin ennen poistumistaan herra ehdotti, että voisimmeko mennä syömään päivänä X. No, tottakai suostuin!

Miten minusta tätä kirjoittaessa tuntuu yhä vakaammin, että ne eivät ole treffit. Mutta saa kai tyttö haaveilla?

maanantai 6. toukokuuta 2013

New Tunes

Haudihau!
Elossa ollaan. En ole jaksanut päivittää blogia, koska olen elänyt elämäni kiireessä. Nyt on aikamoisia elämäntapamuutoksia luvassa, mutta niistä en halua täällä puhua. Mutta seuraava kuukausi tulee olemaan hektinen.

Sen sijaan sosiaalinen statukseni ei ole muuttunut. Tämän kiireen keskellä on juurikaan ole ehtinyt miesmetsälle. Kurjaa, mutta eiköhän siihenkin ole tulossa muutosta!

Itseasiassa olen tiuhaan jutellut Facessa yhden miehen kanssa. Olemme tunteneet jo vuosia, mutta mitään ei ole välillämme tapahtunut. Välimatkaakin välillämme on noin puoli Suomea. Naamiskeskustelut alkoivat ihan kasuaalisti, kun hän taisi kutsua minut yhteen tapahtumaan. Sen jälkeen olemmekin jutelleet muutaman kerran viikossa useita tunteja. Flirttiä - joo. Mutta vähän epämääräistä kuitenkin. En ole varma, olenko hänelle se äijämuijafrendi, mikä tunnun monelle miekkoselle olevan. No, näemme pian. Harmi vain, että tämän hetkinen asumisjärjestelyni on vähintäänkin mutkikas.

Mutta stay tuned! Blogi virittäytyy kesäaikaan, kevätkiimaan ja lämpeneviin ilmoihin. :)