maanantai 3. tammikuuta 2011

To sex or not to sex

Minulla on ollut hankaluuksia päättää mihin nyt kuulun. En seurustellessakaan tuntenut itseäni täysin varatuksi. Toisaalta nyt erottua tuntuu pettämiseltä, jos haluan seksiä jonkun toisen kanssa. Toisaalta taas haluan läheisyyttä ja seksiäkin. Miksi joku yhdenillanjuttu tuntuu täysin absurdilta ajaukselta, vaikka aikoinaan niitä on harrastettu? Seurustelu taas tuntuu vielä oudommalta asialta. En osaa lokeroitua tai käyttäytyä.

Tunsin vähän aikaa sitten itseni kuitenkin pitkästä aikaa ihan superhimoisaksi ja himottavaksi, kun juttelin erään ystäväni kanssa. Meillä on joskus ollut vähän flirttiä, ja taidamme olla toistemme holy grailit, koska emme ole ikinä suudelleet saatika sitten paneskelleet. Emme ole olleet oikeaan aikaan sinkkuina (kuten emme nytkään). Kävimme tosiaan aika kuumottavaa keskustelua toistemme kanssa. Nyt koko päivä on mennyt ajatellessa tätä ja kaikkia aiempia juttutuokioita.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa vähän siltä, että Siroccoa uhkaa keski-ikä! Nuorena seksiä voi harrastaa vähän kenen kanssa tahansa, eikä siitä synny ongelmaa. Jossain kohtaa vain huomaa, ettei se enää olekaan niin yksinkertaista...

    t. Tapsa (tukevasti keski-iässä) :o)

    VastaaPoista
  2. Se voi olla. :D Harmi sinänsä, sillä en tunne olevani vaiheessa, jossa haluaisin seurustella. Tämähän tarkoittaa sitä, että voin harrastaa seksiä ainoastaan ehkä kavereideni kanssa!

    VastaaPoista