Miss Bean

Nolot tilanteet ovat seuraanneet minua viimeaikoina. Niitä tietysti on ollut todistamassa herra L. Viimeksi tuppauduin väärälle luennolle, ja sekoilin sanoissani opettajan kanssa. Hassua, mutta saan voimaa näistä tilanteista. Minusta on suorastaan hulvatonta nauraa itselleni.

Nyt pääni sisällä alkaa olla leppoista. Siedätyshoidan itseäni lukemalla Neidin blogia, ja nyt alan olla sinut sen kanssa, että hän tapailee Eksää sekä viettää ystävänpäivät hänen kanssaan. Kyselin Juhan kuulumisia yhteiseltä ystävältämme, ja hänellä taitaa mennä hyvin. Ajattelin soittavani hänelle sitten, kun erosta alkaa olla vähän pidempi aika. Pitäisi palautella vielä tavaroita puolin ja toisin.

Ihanaa kun kevät tulee. Tuntuu kuin olisin päässyt hoitamaan itseäni pitkästä aikaa. Olen laittautunut aamuisin enemmän kuin yleensä ja nähnyt ystäviäni.

Haluaisin tutustua paremmin L:ään. Sitten voisin uskaltaa pyytää häntä vaikka kahvillekin.

Between heaven and hell

Viime päivät ovat olleet sekaisin täynnä erilaisia tunnetiloja. Enimmäkseen olen kärvistellyt epätoivossa, jännityksessä, itseinhossa, kateudessa ja vihassa. Tunnen itseni jotenkin niin voimattomaksi tässä mustasukkaisuudessa. Ennen nukkumaan menoa mietin kuinka Eksä nukkuu lusikassa Neidin ja nuuhkii tämän hiuksia.

Olen kai luonteeltani masokisti, koska ajattelen noita asioita. Pyörittelen niitä päässäni ja keksin erilaisia teorioita siitä, kuinka he kohta asuvat yhdessä. Harrastavat mahtavaa seksiä ja hankkivat uusia ystäviä. Kuinka Eksän äiti ihailee Neitiä, ja on iloinen kun poika on kerrankin löytänyt kivan tytön. Mun vain pitäisi päästä näistä ajatuksista. Mutta olen nainen. Kai tämä liittyy siihen x-kromosomiin. Olen miettinyt, haluaisinko oikeasti tietää, jos Eksä jo seurustelee. Tulin siihen tulokseen, että kyllä minä saan sen nopeasti selville. Kiitos Neidin blogin. Mutta tiedän, että sydämeni särkyy, varsinkin jos kuulen sen tavallaan Neidin kautta. Mietin, kysyisinkö suoraan Eksältä. Mutten halua kuulla, mitä hän vastaa. He ovat tapailleet jo pari kuukautta. Ehkäpä he jo seurustelevat. En tiedä. Ja haluan elää epätietoisuudessa, koska en varmaan osaisi käsitellä asia.

Helvetti. Erostamme on kohta jo neljä vuotta. Toisaalta viimeksi vuosi sitten tanssimme hitaat ja pussasimme. Ja vähän sitä ennen teimme enemmänkin. Aina välillähän me olemme olleet hiukan enemmän kuin kavereita - sillee salaa.

Olen ollut välillä vähän paremmalla päällä. Olen vähän ihastunut. Eräs mies tuli esittäytymään minulle koulussa. Hän on töissä samassa paikassa, jossa minä aloitan. Mies tekee keikkaa silloin tällöin, joten tuskin näemme töissä paljoa. Kuitenkin mahan pohjassani jylläsi, kun hän tuli juttelemaan. Valitettavasti muut negatiiviset tunteeni ovat olleet niin vallassa, ettei herra ole saanut ansaitsemaansa aikaa ajatuksissani. Olisin kuitenkin siinä hetkessä, kun juttelimme, voinut nostaa hänen rillejään ja suudella. No, jos ajatuksiltani ehdin, haaveilen seksistä kyseisen miekkosen kanssa sekä koulussa että töissä.

Face the reality

Minun pitää nyt kohdata todellisuus. Ei ainoastaan sitä, että elämäni pitää muuttua hiukan helpommaksi työmäärää ajatellen. Minun pitää ymmärtää, että ensirakkauteni jatkaa elämäänsä. Olisi tietysti kaikista parasta, jos hyväksymisen lisäksi voisin olla iloinen siitä. Mutta voiko entisen poikaystävän uudesta suhteesta olla aidosti iloinen? Varsinkaan, jos oma elämä ei tunnu ruusuilla tanssimiselta. Onko seurustelun jälkeinen elämä vain kilpailua saavutuksista eksän kanssa? Siltä minusta tuntuu.

On helppo olla iloinen toisen puolesta, kun itse on onnensa kukkuloilla. Minulla on kuitenkin ystäviä, joiden saavutuksista voin olla aidosti iloinen. Kai se on sitä aitoa ystävyyttä ilman katkeruutta ja kateutta. Mutta miten sen saman tuntee voi saada entisen poikaystävän kanssa?

Ero Eksästä oli pitkä. Erosimme, koska poika (olimme niin nuoriakin) ei halunnut muuttaa kanssani yhteen. Minä olin muuttamassa toiseen kaupunkiin. Ehkä olisimme vieläkin yhdessä, ellen minä olisi sanonut, että homman on loputtava. Hassua, mutta olemme sen jälkeen kaiken näköisten muuttohässäköiden jälkeen asuneet jopa kahdessa eri kaupungissa samaan aikaan. Olen välillä hiukan katkera siitä, että Eksä ei halunnut edetä suhteessamme seuraavalle asteelle. Olen myös hiukan katkera hänen vanhempiensa negatiivisesta suhtautumisesta seurusteluumme. Eksän äiti kuvitteli, että minun takiani hänen opiskelunsa menivät huonosti. Minä olin se, joka kannusti Eksää tekemään enemmän niiden eteen.

Aikaa on kulunut siitä, ja olen välillä voinut olla iloinen Eksän puolesta. Välillä ärsyntyynyt. (Kuten nyt.) Välillä olen ollut imarreltu siitä, että hän on myöntänyt olevansa mustasukkainen minusta. Mutta nyt olen vain vihreä kateudesta samalla kun pidän jalassani mustia sukkia. Minusta vain tuntuu, että tällä hetkellä minun pitäisi olla käsikädessä kaupungilla jonkun älykkään, komean, hauskan, hyvinpukeutuvan ja uskottavan täydellisyyden miesilmentymän kanssa. Nauraen. MIKSI?! Minähän vallan hyvin tiedän, etten halua nyt mitään sellaista. Kuitenkin Eksän näkeminen kivan neitokaisen kanssa saa minut haluamaan varusteurheilla jonkin kaksilahkeisen kanssa.

Miten voin hyväksyä, että Eksä saattaa jopa pian onnellisesti seurustella Neidin kanssa. Se on hyvin mahdollista. Näen Neidissä jotain hyvin samaa kuin itsessäni. Ehkä siksi olen niin katkera. Ehkä siksi kuvittelen Eksän voivan rakastua häneen ja unohtavan minut.