Without benefits

Miellän itseni naiselliseksi poikatytöksi. Näytän naiselta, elehdin ja pukeudun kuin nainen, mutta huumorintajuni on vähän liikaa heikkohermoisille. Vitsailen usein aika paljon alapääjutuista, jos seuraan ei kuulu kovin siveitä kuulijoita. Yleensä tulen juttujeni kanssa hyvin toimeen miesten kanssa. Mielestäni vitsieni sävyt eivät juuri koskaan ole flirttailevia.

Jotenkin minulle tuli suurena yllätyksenä kun kaksi miespuolista kaveriani osoitti kiinnostuksen merkkejä minua kohtaan. Alkoholi tekee kummia asioita libidolle, mutta silti pidin erittäin erikoisena iltaa, jolloin opiskelukaverini ehdotti kaksinkeskisiä jatkoja luonani. Olin tähän asti kuvitellut, että kyseinen heppu ei välttämättä edes kovin erityisesti pidä minusta. Mutta ilmeisesti hän piti ainakin sen verran, että oli huppelissa valmis unohtamaan tyttöystävänsä. En tarttunut kutsuun.

Toinen jatkokutsu tuli mieheltä, joka on liikkunut samassa kaveripiirissä monta vuotta. Hän oli tullut kotikulmiltaan tänne lomailemaan. Hänen kanssaan juttelimme hetken, ja itseasiassa heitin pienen vitsin siitä, kuinka herra voisi tulla joskus tiskaamaan luokseni. Ennen kotiinlähtöä mies tuli pyytelemään puhelinnumeroani. Sain välteltyä sen antamista.

Kutsut tulivat, kun itse olin vesiselvä. Pienessä hiprakassa ensi hämmennyksen jälkeen olisin saattanut tarttua viimeisimpään kutsuun, sillä mies on ihan hirmu sympaattinen ja kuuma.

Kuiva kausi siis jatkuu ainakin jonkin aikaa. Vapaaviikonloppuja odotellessa! Tuskinpa tässä mitään treffikutsuja odotellaan.

Jännän äärellä

Olen ollut viime kuukauden jotenkin todella ailahtelevainen. Välillä olen kärttyillyt ties mistä ja välillä taas olen ollut todella iloinen, vaikka takapakkeja olisi tullut. Ajattelin aluksi kaiken johtuneen stressistä. Opiskeluja ja töitä olen tehnyt kolmen ihmisen edestä. Olen myös ehkä hiukan lihonut. Kesällä ostamani mekko tuntuu vähän piukalta.

Sitten tuli yksi päivä. Silloin olisi pitänyt tapahtua jotain tavanomaista. Mutta eipä tapatunutkaan. Eikä seuraavanakaan päivänä. Illalla aloin jo huolestua. Missä ne menkat viipyy? Olen aina ollut tuplaehkäisyn kannalla. Siksi olen syönyt pillereitä 16-vuotiaasta asti. En ollut mielestäni unohtanut yhtäkään viimeisen patin kuukauden aikana. Voiko stressi viivyttää menkkoja, jos syö pillereitä? Ei mielestäni.

Olin rauhallinen iltaan asti, kunnes tajusin ynnäillä asioita yhteen. Kummalliset mielialat ja lihominen. Ei helvetti. Paniikki iski. Iski kovaa. Olin töissä, joten soitin parhaalle ystävälleni, että hän toisi minulle raskaustestin. Mietin, kuinka helvetin hieno salasuhde, jos pamahdan paksuksi. Mietin, pitäisikö miehelle kertoa, jos tulee tiineeksi, eikä halua pitää lasta. En halua mukeloita.

Ystävä tuli työpaikalleni. Olin yksin vuorossa, joten pystyin pissaamaan tikkuun rauhassa. Viisi pitkää minuuttia keskustelimme kaverini kanssa kaikista ajatuksista, jotka olivat pyörineen päässäni. Valitin kovasti sitä, kuinka alavatsa ei edes ole ollut normaaliin tapaan kipeä. En ollut pysyä aloillani. Viisi minuuttia kului.

Juoksin vessaan. Säikähdin testin heijastumaa. Katsoin lähemmin. Yksi viiva. Yksi helvetin ihana punainen viiva! Bye, bye baby! Olin riemuissani! Ensimmäinen raskaustestini, eikä olisi voinut mennä paremmin!

Mikä on?

Nyt kaikki on tuntunut vastustavan. En tiedä, onko minusta tullut joku hormoonihyrrä, koska viikko-kaksi sitten kävin ihan ylikierroksilla. Kaikki tuntui jotenkin hauskalta, vaikkei mitään erityistä ollut tapahtunut. Olinpa jopa saanut pakit (Kaverista toisin sanoen ei ole kuulunut). Kuitenkin olen vain laulellut iltaisin ja herännyt hymyssä suin. Paras ystäväni erosi poikaystävästään, joten ehkä sitten sen takia otin iloisemman roolin. Yritin kovasti lohduttaa, mutta suuren empatiankykyni vuoksi vollotin hänen puolestaan.

Nyt sitten pari viime päivää olen ollut hermoraunio. Olen tehnyt kouluhommia syksyn alusta asti kauhealla tahdilla. Edellisyönkin vietin lehtiö nenäni edessä, koska kaikki hommat ovat vain kerääntyneet pitkien koulupäivien takia. Stressiä lisää se, että olen jäljessä opiskeluista. Tämä johtuu siitä, että opiskelin aluksi kaksi vuotta alaa, johon en koskaan valmistunut. Enkä haluakaan valmistua. Olen löytänyt oman kutsumukseni.

Lisäksi työpaikat vetävät minua eri suuntiin. Pitäisi varmaan lopettaa yksi työ, mutta olen liian velvollisuudentuntoinen. Kaiken tämän päälle, minulle sattui Eksän kanssa todella ikävä kohtaaminen. Hän oli ihan uskomattoman törkeä. Kaksi vuotta sitten en olisi voinut kuvitella hänen käyttäytyvän minua kohtaan niin.

Kaikki tämä kulminoitui tänään, kun menin keskustelemaan erään opettajan kanssa siitä, kuinka minulla on hänen ja erään toisen opettajan kurssien kanssa päällekkäisyyksiä. Opettaja ei halunnut joustaa poissaoloissa. Itse tunsin toisen kurssin tärkeämmäksi. Siitä seurasi kyynelten nieleskelyä, minkä opettaja varmasti huomasi. Minua nolotti. Kesken keskustelun käännyin opettajaan selin muka pakkaamaan reppua. Oikeasti en vain enään voinut välttyä itkemiseltä. Lähdin nopeasti vessaa kohti.

Itkin vähän. Odotin hetken, että punakka väri kasvoilta häipyisi. Sitten jatkoin seuraavalle tunnille.

Sinä lähdit Pariisiin

Olin päättänyt soittaa Kaverille. Sain parhaalta ystävältäni vahvistuksen asiaan. Olin päättänyt soittavani tiettyyn aikaan. Tiesin, ettei Kaveri olisi silloin töissä. Olisi myös sellainen ilta, ettei puhelua voisi laittaa humalan piikkiin, vaikka puolikkaan rohkaisun otinkin. Minusta tuli hyperaktiivinen puoli tuntia ennen puhelua. Jännitti niin pirusti. Syke vain nousi. Onneksi minulla oli mielessäni nokkela ja hauska aloitus.

Puhelu hälytti. Toivoin, ettei Kaveri vastaisi. Vastasi. Sanoin ovelan aloitukseni, joka ei ihan mennyt perille. Tosi nokkelaa, Sirocco.

Juttelimme 20 minuuttia. Luulen, että saatoin herättää hänet. Välillä oli hiljaista, mutten tiedä, johtuiko se hänen väsymyksestä, puheluni yllätyksellisyydesta vai siitä, ettei hän olisi halunnut minun soittavan. Hänen täytyi lopettaa, koska kaveri oli tulossa käymään. En tiedä, oliko se tekosyy.

Ei jäänyt erityisen hyvä fiilis luureilusta, mutta nyt se on ainakin tehty. Minun ei tarvitse odotottaa tältä mitään. Ei tarvitse olla mieleltään sitounut mihinkään. Ikävä, kun olin jo ehtinyt rakennella odotuksia tälle, vaikkei sitä saisi varmaan myöntää. Silti olen mielissäni siitä, että uskalsin soittaa. En ole varma, sainko tavatessamme ilmaistua mielenkiintoani. Luulen, että nyt se on ainakin tehty. Peli on menetetty. En usko Kaverin soittavan tänne päin.

Jumitus

Minulla ei yllätys yllätys ole mitään erikoista kerrottavaa. Iltaisin ajatukset harhailevat elokuussa. Koulu ei oikein jaksa kiinnostaa. Olisi vain taas ihana olla Kaverin kainalossa.

Emme ole pitäneet ollenkaan yhteyttä. En edes näe siinä mitään järkeä. Välillä leikin ajatuksella, että soittaisin Kaverille. Olisi kiva tietää, että hän ajattelisi minua.

Olen miettinyt, mitä sitten, kun Kaveri palaa kotiseudulleen. Soittaisiko hän minulle? Vai soittaisiko hän entiselle tyttöystävälleen? Kokemuksesta tiedän, että entiset kumppanit on sellaisia, joiden seuraan vain ajautuu. Kaverin ja hänen entisen tyttöystävän suhde myös oli on-off -luokkaa. Ei siis olisi tavatonta, jos heidän välillä kipinöisi vähän eron jälkeen. Olisin tuosta ihan uskomattoman mustasukkainen. Mutta eihä minulla olisi oikeutta sellaiseen. Minähän olen se tukeilija.

Pitäisi oikeasti yrittää nyt unohtaa Kaveri kokonaan. Ei tulisi myöhemmin pettymyksiä. Unohtaminen ei vain ole helppoa, kun yhteine aika vaikutti niin ruusuiselta.