keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Without benefits

Miellän itseni naiselliseksi poikatytöksi. Näytän naiselta, elehdin ja pukeudun kuin nainen, mutta huumorintajuni on vähän liikaa heikkohermoisille. Vitsailen usein aika paljon alapääjutuista, jos seuraan ei kuulu kovin siveitä kuulijoita. Yleensä tulen juttujeni kanssa hyvin toimeen miesten kanssa. Mielestäni vitsieni sävyt eivät juuri koskaan ole flirttailevia.

Jotenkin minulle tuli suurena yllätyksenä kun kaksi miespuolista kaveriani osoitti kiinnostuksen merkkejä minua kohtaan. Alkoholi tekee kummia asioita libidolle, mutta silti pidin erittäin erikoisena iltaa, jolloin opiskelukaverini ehdotti kaksinkeskisiä jatkoja luonani. Olin tähän asti kuvitellut, että kyseinen heppu ei välttämättä edes kovin erityisesti pidä minusta. Mutta ilmeisesti hän piti ainakin sen verran, että oli huppelissa valmis unohtamaan tyttöystävänsä. En tarttunut kutsuun.

Toinen jatkokutsu tuli mieheltä, joka on liikkunut samassa kaveripiirissä monta vuotta. Hän oli tullut kotikulmiltaan tänne lomailemaan. Hänen kanssaan juttelimme hetken, ja itseasiassa heitin pienen vitsin siitä, kuinka herra voisi tulla joskus tiskaamaan luokseni. Ennen kotiinlähtöä mies tuli pyytelemään puhelinnumeroani. Sain välteltyä sen antamista.

Kutsut tulivat, kun itse olin vesiselvä. Pienessä hiprakassa ensi hämmennyksen jälkeen olisin saattanut tarttua viimeisimpään kutsuun, sillä mies on ihan hirmu sympaattinen ja kuuma.

Kuiva kausi siis jatkuu ainakin jonkin aikaa. Vapaaviikonloppuja odotellessa! Tuskinpa tässä mitään treffikutsuja odotellaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti