A Theory of Human Motivation

Hei vain. Olin jo päättänyt lopettaa blogin kaikessa hiljaisuudessaan, koska kirjoitettavaa ei tuntunut olevan. Itseasiassa nytkään minun ei ollut tarkoitus aloittaa tarinoimaan, mutta nyt tuntuu, että pitää päästä purkamaan omia tuntoja.

Miten tämän tauon aikana on mennyt? No, itseasiassa en nyt täysin edes muista, mihin tarinani jäi. En oikeastaan jaksa selvittää sitä. Muistelen, että viimeksi olen kirjoittanut kevään lopussa tai kesän alussa jotain blogiini. Jos kuulumiset kiinnostavat, voin ehkä aloittaa niistä härskeimmistä. Olen saanut seksiä kahdesti. Toin eräänä kesäiltana yhden naisen kotiini, ja peuhailimme. Olemme ehkä käyneet treffeillä. En ole ihan varma, pitäisikö niitä kutsua treffeiksi, mutta olemme käyneet lounaalla ja elokuvissa. Elokuvissa emme tosin olleet kahden.

Toisena kertana toin erään miehen luokseni. Hän oli oikein ihana, komea ja hauska. Ei meillä suoranaisesti mitään kunnon flirttiä ollut, mutta mukavaa höpöttelyä kuitenkin. Pantiin, ja jännitin sitä ihan helvetisti. Olin todella huono. Jännitin niin paljon. Mies lähti aamulla ennen kuin nousin itse ylös. Ei siitä mitenkään paha maku jäänyt, mutta tajusin, että olisin ollut ihan yhtä tyytyväinen, jos olisin jättänyt hänet kotioven ulkopuolelle. Tästä herätys siihen, että mun yhdenillan jutut voisivat olla lopullisesti ohitse. Lisäsin miehen face-kaveriksi, ihan vain koska ahdistuin ajatuksesta, että panin sitten ihmistä, jota en koskaan näe enää. No, ihan kuin se olisi ollut ensimmäinen kerta. Mutta se oli ensimmäinen kerta kun en pitänyt ajatuksesta. Olen kuitenkin menettänyt neitsyyteni pojalle, jonka olen nähny vain silmäykseltä jälkikäteen. Se on vain huvittanut minua.

Tämän hetkisestä seuraelämästä sen verran, että mitään ei ole tapahunut. Olen tosin uskomattoman ihastunut varattuun mieheen. Näen häntä päivittäin töissä. Kyllä, varattu työkaveri. Hyvä ja huono puoli tässä on, että työsopimukseni loppuu parin kuukauden päästä. Hyvä siksi, että teoreettisesti suhteemme voisi alkaa silloin. Huono siksi, että tuskin kuulen hänestä sitten enää kuin satunnaisesti. Sydämeni särkyy pelkästä ajatuksesta. Olen tavallaan ollut todella onnellinen, että olen tutustunut häneen. Ihanaa, että on joku, josta haaveilla.

Nyt voisin palata aiheeseen, miksi tulinkin kirjoittamaan tänne. Olen ollut valtavan surumielinen viime viikon. Sain kuulla, että työsopimustani ei jatketa, ja olen siitä todella stressaantunut. Tämä taloustilanne ei houkuta työnantajia, ja olen saanut tämänkin vuoden köyhäillä ja tehdä puoli-ilmaisia töitä. Eräs ystäväni kysyi, että mistä olen haaveillut tulevaisuudessani. (Työkaveristani tietenkin.) Totta puhuen jäin miettimään kysymystä. Tajusin, että ei tässä ole tullut haaveiltua mistään aikoihin. Päähäni palasi lukion kolmion muotoinen kuvaaja Maslowin tarvehierarkiasta. Muistelen, että jossain kuvaajan alimmassa lohkossa taisi olla jotain perustarpeita kuten ruokaa ja rakkautta. Mietin, mihin asti oma kolmioni voisi täyttää. Ilmaa, ruokaa, unta, ystävyyssuhteita ja perhe. Siinäpä ne taitavat olla. Kaukana siintää jotkut omat hullut unelmat työpaikasta, seksistä, rakkaudesta, terveydestä ja itsensä toteuttamisesta.

Olikohan tässä tarpeeksi itsesääliä tälle illalle? Joskus kuvittelin, että se on omasta tahdosta ja toimeliaisuudesta kiinni, mitä saavuttaa elämässä.