lauantai 17. marraskuuta 2012

Välikuolema

Päätin olla proaktiivinen ja laittaa treffipyynnön Juusolle. Kävin päässäni aikamoista tahtojen taistoa, kun muistin, kuinka pitkä aika viime treffeistä oli. Olen myös tainnut pyytää itse miestä (silloin poikaa) treffeille joskus 15-kesäisenä. Mietin jo valmiiksi, millaista treffipaikkaa ja aktiviteettia ehdottaisin. Lähin aloittelemaan kaverini luokse, ja kerroin hänelle, millaisen ihanan miehen olin vasta bongannut. Sain ystävältäni siunauksen, ja päätin mennä kirjoittamaan Juusolla kivan, fiksun ja ennen kaikkea hauskan treffikutsun. Mulla oli hienot iskulauseet jo valmiina. Näpytellessäni tätä upeaa viestiä, kaverini kysyi, mitä kyseisestä herrasta tiesin. Kerroin kaverille minun ja Juuson välisistä keskusteluista, kun sitten aloin miettiä hänen ikäänsä. Onneksi herra oli hyväksynyt kaveripyyntöni, joten pääsin helposti stalkkaamaan.

Silmäni hakeutuivat Juuson profiilitietoihin. Työpaikka - joo. Koulu - aivan. Ikä - ei näy. Siviilisääty - SEURUSTELEE TYTTI TÄYDELLISEN KANSSA. Ei vittu. Mihin tää maailma on menossa? Missä on uskolliset ja ihanat poikaystävät? Tai ei mua se kiinnosta, vaan: Missä helvetissä on ne kivat sinkkumiehet? Saatana, olen tuomittu elämään yksin tai SINÄ TOISENA NAISENA. Ei vituta ei. Kun olin käyttänyt kallisarvoista aikaani keksimällä Juusolle peitenimen blogiini. Ihan liian kivan nimenkin keksin. Yrjö ois ollut parempi.

Oikeesti alan tajuta olevani liian vanha löytämään mitään sutinaa sinkkumiehen kanssa. Mä luulin olevani nainen parhaassa iässä, mutta läpi mätiä sitä ollaan. 25 on uusi 50. Täältä tullaan kuolema.

2 kommenttia:

  1. Silti piste sinulle siitä, että päätit olla aloitteelinen. Hyvä sinä! Ai niin, samalla Ykän pistetilin voi tyhjentää epäurheilijamaisen käytöksen vuoksi.

    VastaaPoista
  2. Tämä ei nyt vain erityisesti kannusta jatkamaan aloitteellisuutta. Joku tuntematon misuhan vielä vaatii mun päätä pölkylle hänen aivottoman poikaystävän viettelemisestä.

    VastaaPoista