tiistai 11. toukokuuta 2010

Hellustelua

Treffailin Juhaa tässä vähän aikaa sitten. Tälläkin kertaa treffit venyivät lähes kolmipäiväisiksi, sillä mieshän asuu kaukana minusta.

Juha tosiaan oli ehdottanut treffejä jonkun elokuvan merkeissä. Omasta mielestäni elokuvan katsominen on huono idea treffeille, jos toista ei tunne kovin hyvin. Itse ainakin haluan mielummin tutustua toiseen kuin töllöttää Brad Pittiä. Emme siis katsoneet elokuvaa, vaan joimme hiukan viiniä luonani jutustellen. No, okei. Oli se telkkari kuitenkin auki.

Kun Juha oli aikeissa lähteä, ehdotin yöksi jäämistä. Koska olen ennalta-arvattavan helppo tapaus, hän oli tajunnut ottaa jopa hammasharjansa mukaan.

Lähennyin Juhan kanssa aika paljon kyseisenä iltana. Tai en kyllä muista, oliko kyseessä ensimmäinen vai toinen ilta. Mutta enihau, keskustelimme aika paljon perhesuhteista ja elämästä yleensä. Puhuimme myös entisistä seurustelusuhteista - hänen aloitteestaan. Kävi ilmi, että miehen ensimmäinen tyttöystävä oli satuttanut erittäin pahasti, minkä takia hän oli pitkään vältellyt naisjuttuja.

Voin varmaan skipata ne tylsät jutut, mitä päivisin teimme. Kivaa kyllä oli, mutta nyt puhutaan siitä olennaisimmasta: Sain hipliä ja kieltä, mutten vieläkään kikkeliä. Selvitin myös, miksen saanut sitä viimeksi. Juha sanoi jostain syystä jännittävän seksiä kanssani aika paljon. Sain muutaman kerran startattua pelin, mutta sitten se taas äkkiseltään sammui. Niinpä päätin asettaa itselleni tavoitteeksi päästä maaliviivalle käsi- tai suupelillä. Toisella kertaa se onnistuikin, ja Juha vaikutti erittäin tyytyväiseltä siihen. Minua taas vähän harmittaa, ettemme päässeet pidemmälle, sillä näemme seuraavan kerran viikon-parin päästä. Se taas saattaa tarkoittaa sitä, että hän jännittää yhtä paljon kuin viimeksi. Jos taas olisimme päässeet aktiin asti, paineet olisivat varmasti lähteneet sillä. Toivon, ettemme ole taas lähtöpisteessä.

Useamman päivän treffimaratonista jäi kyllä hyvä tosi hyvä fiilis. Mutta. En tiedä olenko kovin ihastunut. Juha on hirmu mukava, hauska, hyvännäköinen, kiva pussailija ja niin edelleen. Itseasiassa hän on hyvin pitkälti sellainen mies, josta pidän. Mutten tiedä omista tunteistani. Minua hiukan häiritsee, etten ajattele häntä nukkumaan mennessä tai herätessä, kuten yleensä ihastuneena. En myöskään tunne kovin suurta jännitystä nähdessäni hänen nimen vilkkuvan puhelimeni näytöllä. Juha taas vaikuttaa aika ihastuneelta minuun. Minulla on sellainen olo, että hän hakee suhdetta. Enkä tiedä, mitä ajattelen siitä.

Voi olla, että tämä seksittömyys vähän verottaa ihastumistani, sillä toimiva seksielämä on minulle kovin tärkeää. Mutta kuinka julmaa olisi lopettaa vaikka parin kuukauden tapailu, jos huomaa, ettei seksi toimikaan?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti