sunnuntai 16. toukokuuta 2010

Paljasta pintaa

Kun kesä ja helle löytää tiensä tänne koti-Suomeen, myös naikkosten vaatteet alkavat mystisestä vähentyä. Näin myös on käynyt omalla kohdallani enemmän tai vähemmän radikaalisti.

Joskus murrosiän aikoihin tämä tyttö keksi tissit. Tai kyllähän sitä tissejä oli toivottu ja nähty ihan pikkutytöstä asti, mutta jossain vaiheessa ne sitten oikeasti ilmestyivät minullekin. No, pitihän niitä sitten innoissaan vähän esitelläkin. Ymmärsin kuitenkin jossain vaiheessa, että tämän kokoisen poven esitteleminen ei ole erityisen fäshöniä, ja herättää varsin ikäviä reaktioita miehissä. Olen ihan mielissäni, jos mies intopiukeana tutkailee etuvarustustani makuuhuoneen puolella, mutta muuten olen asiasta aika vaivaantunut.

En ole pitkiin aikoihin saanut mitään vaivaannuttavaa palautetta tai katseita poveani kohtaan. Ehkä syynä on pylly- ja sääriystävällisempi muoti tai planeettojen asennot. Mutta nyt hellepäivinä siihen on tullut muutos! Tätä muutosta en koe kovin positiivisena asiana. Ymmärrän kyllä, kuinka kaksi palloa leuan alla ovat erittäin mielenkiintoiset ja tuntemuksia herättävät. Kyllä asianomainen itsekin hyvin usein vilkaisee, jos tissivako on jollain neitokaisella esillä. Mutta pyydän, arvoisat lukijat, tehkää tissitirkistely mahdollisimman hienovaraisesti. Älkää ainakaan kommentoiko asiaa, sillä se ei varmasti ilahduta ketään (ehkä poikkeuksena murrosikäiset epävarmat tytöt - mutta ei niiltä pilluakaan saa.) Nyt joku varmaan älähtää, että naiset itse kerjäävät tissihuomiota pukeutumisella. Niin varmasti monet tekevätkin. Mutta sitten on niitä olosuhteiden uhreja, joilla on hugelollot myös hellepäivinä! :D

Viime vuosina on ollut paljon puhetta, että pylly on nykyään SE juttu. Mutta empiiristen tutkimusteni jälkeen uskon, että takamuksen vallankumous on pelkkää utopiaa.

2 kommenttia:

  1. Et ole varmaan yksin "ongelmasi" kanssa. Uskon, että näillä helteillä moni nainen on tuskastunut tuijottajiin - ihan kun me miehet emme olisi rintoja ikinä nähneetkään. Ja tosiaan, jos haluaa "vilkaista", niin vilkaisee - tuijottaminen on rumaa ja epäkohteliasta. Toisaalta jotkut naiset suorastaan kerjäävät, että heidän suosituksiaan katsellaan - kai se itsetuntokysymyskin on.

    Itse en ole vielä "päättänyt", olenko peppu- vai tissimiehiä. Mutta näkisin, etteivät minulle tissit ole "se juttu". Eräs kaverini ihmetteli, kun en kuolaa esimerkiksi Megan Foxin kuvia. Kai minulle se sääri/peppu on seksikkäämpi juttu kuin rinnat. Mene ja tiedä.

    VastaaPoista
  2. Hei! Nyt vasta muistin käydä luukun sähköpostin tarkistamassa :) Kiitoksia uuden blogin osoitteesta, olin edellisen vakiolukija. Ja aion lukea ja kommentoida täälläkin.

    Mukavaa alkavaa kesää!

    VastaaPoista