Mikä on?

Nyt kaikki on tuntunut vastustavan. En tiedä, onko minusta tullut joku hormoonihyrrä, koska viikko-kaksi sitten kävin ihan ylikierroksilla. Kaikki tuntui jotenkin hauskalta, vaikkei mitään erityistä ollut tapahtunut. Olinpa jopa saanut pakit (Kaverista toisin sanoen ei ole kuulunut). Kuitenkin olen vain laulellut iltaisin ja herännyt hymyssä suin. Paras ystäväni erosi poikaystävästään, joten ehkä sitten sen takia otin iloisemman roolin. Yritin kovasti lohduttaa, mutta suuren empatiankykyni vuoksi vollotin hänen puolestaan.

Nyt sitten pari viime päivää olen ollut hermoraunio. Olen tehnyt kouluhommia syksyn alusta asti kauhealla tahdilla. Edellisyönkin vietin lehtiö nenäni edessä, koska kaikki hommat ovat vain kerääntyneet pitkien koulupäivien takia. Stressiä lisää se, että olen jäljessä opiskeluista. Tämä johtuu siitä, että opiskelin aluksi kaksi vuotta alaa, johon en koskaan valmistunut. Enkä haluakaan valmistua. Olen löytänyt oman kutsumukseni.

Lisäksi työpaikat vetävät minua eri suuntiin. Pitäisi varmaan lopettaa yksi työ, mutta olen liian velvollisuudentuntoinen. Kaiken tämän päälle, minulle sattui Eksän kanssa todella ikävä kohtaaminen. Hän oli ihan uskomattoman törkeä. Kaksi vuotta sitten en olisi voinut kuvitella hänen käyttäytyvän minua kohtaan niin.

Kaikki tämä kulminoitui tänään, kun menin keskustelemaan erään opettajan kanssa siitä, kuinka minulla on hänen ja erään toisen opettajan kurssien kanssa päällekkäisyyksiä. Opettaja ei halunnut joustaa poissaoloissa. Itse tunsin toisen kurssin tärkeämmäksi. Siitä seurasi kyynelten nieleskelyä, minkä opettaja varmasti huomasi. Minua nolotti. Kesken keskustelun käännyin opettajaan selin muka pakkaamaan reppua. Oikeasti en vain enään voinut välttyä itkemiseltä. Lähdin nopeasti vessaa kohti.

Itkin vähän. Odotin hetken, että punakka väri kasvoilta häipyisi. Sitten jatkoin seuraavalle tunnille.