Comforting sounds

"Oletko syönyt tänään mitään?" kysyi Kaveri soittaessaan minulle. Olin odottanu puhelua jo monta tuntia. Olin ottanut selvää saapuvien junien aikataulut, joten tiesin, milloin Kaveri suurinpiirtein oli huudeilla. Olin myös nälissäni, sillä jännitykseltäni en oikein pystynyt syömään. Tällä menolla voisin laihtua muutaman kilon aika nopeasti. Kaveri sanoi hakevansa meille jotain kiinalaista. Vajaat tunti, ja olimme luonani.

Mutustimme kinkkiruokaa, ja puhuimme Kaverin uudesta työpaikasta. Kaveri siirtyi sängylleni. Itse menin sohvalle. Jotenkin ei tuntunut luontevalta mennä hänen viereensä tällä kerralla. Mies ei tainnut ajatella samoin, sillä hän siirtyi luokseni sohvalle ja suuteli. Kohta hän nosti minut ilmaan, vei sängylle ja heitti alas. Yksi ihana asia Kaverin kanssa peuhimisessa on vaatteiden riisuminen. Se tuntuu tapahtuvan niin hauskasti, vaivattomasti, kiihottavasti. Se on ihan kuin jokin oma pientä tanssikoreografiaa. Aina ihan erilaista. Tällä kertaa mies sanoi, että minun pitäisi riisua rintsikat, koska hän ei kuitenkaan osaisi. Käännyin makaamaan selälleni ja sanoin: "Eikö olisi aika opetella?" Niin lähti liivit ja housut. Kaveri tuli makaamaan päälleni ja siirtyi sormillaan alas. Sitten hän tuli sisälleni.

Kun olimme panneet, kaveri alkoi kysellä viestistä, jonka lähetin. En suostunut vastaamaan, vaikka hän monet kerrat uteli asiaa. Pelkäsin, että mies säikähtäisi, jos sanoisin olevani ihastunut. Niinpä tyydyin kiertelemään aihetta, vaikka Kaveri olikin sinnikäs kyselemään tekstarista. Vietimme päivän taas pussaillen, hipsuttaen sekä jutellen - sängyssä ja alasti tottakai. Sekstailtiin vielä toisen kerran. Otin suihin ja olin päällä. Se oli varmasti yksi parhaista kerroista Kaverin kanssa. Intohimoista.

Puhuttiin toisillemme aika paljon suhdeasioista. Kaveri kiusasi, että minä olisin varmaan vaikea nainen pidemmän päälle. Kielsin asian. Mies sanoi, ettei varmaan tulisi pitkään aikaan paikkakunnalle. Epäilin, että näkisimme seuraavan kerran joulun tienoilla. "Sitähän ei tiedä, vaikka sinulla olisi poikaystävä tai minulla tyttöystävä", Kaveri sanoi. Myönsin asian olevan niin. Minua hiukan harmitti. Olisin halunnut sanoa, kuinka silti tahtoisin nähdä häntä vielä myöhemmin. Ymmärrän, kuinka turhaa sellaisen ajattelu edes on. Kyllä me varmasti näemme vielä, mutta kuka tietää tulevista elämäntilanteista. Sanomattakin on selvää, ettei kumpikaan meistä halua kaukosuhdetta. Ei varsinkaan näin lyhyen "tapailun" jälkeen. Lisäksi ystäväpiiri antaisi siunauksen toimillemme vasta paljon myöhemmin.

Makasimme aivan kiinni toisissamme. Silmät kiinni silittelimme paljasta ihoa. Oli aivan hiljaista. Välillä toinen meistä huokaisi hiukan. Sitten sanoin, että mielestäni hän on ihana. Sanoin, kuinka viestini oli tarkoittanut vain sitä. Tuo oli lähinnä, mitä uskalsin sanoa tunteistani Kaveria kohtaan. Hän sanoi minua ihanaksi.

Kaveri sanoi lähtiessään, kuinka hänellä oli ollut täydellinen päivä. Minä en tuntenut yhtään syyllisyyttä siitä, että hän oli ollut luonani, eikä hyvästelemässä ystäviään. Minulla oli liian kivaa. Suudeltiin, ja kerroin kuinka ihanaa, minulla oli hänen kanssaan ollut. Sitten mies lähti.

Jäähyväiset olivat mitä parhaimmat. Varmasti tulen ikävöimään Kaveria. Jostain syystä minulla kuitenkin on ihan kevyt olo romanssistamme ja sen päättymisestä. Toiveissa tietenkin tällä hetkellä on, että se voisi jatkua jollain toisella paikalla ja ajalla. Muttei sitä tiedä, mitä elämä vielä tuo tullessaan. Äänettömästi sovimme, ettemme soittele toisillemme. En tiedä, kuuluuko Kaverista mitään, jos hän tulee paikkakunnalle käymään. Itse varmasti soittaisin, jos sattuisin matkustamaan hänen lähettyvilleen.

Tuntuu hyvältä, kun tietää toisen välittävän. Tuntuu hyvältä, kun tietää voivansa vielä välittää jostakusta näin paljon. Nyt ei vain tiedä, kuinka pitkälle tällainen ihastuminen kantaa.