Olin päättänyt soittaa Kaverille. Sain parhaalta ystävältäni vahvistuksen asiaan. Olin päättänyt soittavani tiettyyn aikaan. Tiesin, ettei Kaveri olisi silloin töissä. Olisi myös sellainen ilta, ettei puhelua voisi laittaa humalan piikkiin, vaikka puolikkaan rohkaisun otinkin. Minusta tuli hyperaktiivinen puoli tuntia ennen puhelua. Jännitti niin pirusti. Syke vain nousi. Onneksi minulla oli mielessäni nokkela ja hauska aloitus.
Puhelu hälytti. Toivoin, ettei Kaveri vastaisi. Vastasi. Sanoin ovelan aloitukseni, joka ei ihan mennyt perille. Tosi nokkelaa, Sirocco.
Juttelimme 20 minuuttia. Luulen, että saatoin herättää hänet. Välillä oli hiljaista, mutten tiedä, johtuiko se hänen väsymyksestä, puheluni yllätyksellisyydesta vai siitä, ettei hän olisi halunnut minun soittavan. Hänen täytyi lopettaa, koska kaveri oli tulossa käymään. En tiedä, oliko se tekosyy.
Ei jäänyt erityisen hyvä fiilis luureilusta, mutta nyt se on ainakin tehty. Minun ei tarvitse odotottaa tältä mitään. Ei tarvitse olla mieleltään sitounut mihinkään. Ikävä, kun olin jo ehtinyt rakennella odotuksia tälle, vaikkei sitä saisi varmaan myöntää. Silti olen mielissäni siitä, että uskalsin soittaa. En ole varma, sainko tavatessamme ilmaistua mielenkiintoani. Luulen, että nyt se on ainakin tehty. Peli on menetetty. En usko Kaverin soittavan tänne päin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti