Me, Myself and I

En ole koskaan ollut sitä mieltä, että ihailut ja miessuhteet vaikuttaisivat itsetuntooni. Täysi-ikäistyttyäni sain myös karistettua pahimmat itsevihat ja aloin pikkuhiljaa rakastaa ulkoista olemustani (olen aina ollut erityisen ihastunut luonteeseeni tottakai). Viime talvi kyllä jotenkin sai minut olemaan epävarma vartalostani. En oikein tiedä, miksi. Ajattelin, ettei kukaan haluaisi nähdä minua alasti tai varsinkaan pitäisi näkemästään. Kai tuohon vaikutti stressi, pari ylimääräistä kiloa ja muutama kariutunut romanssi sekä tietysti lähes 10kk jatkunut seksittömyys.

Burnouttia oli myös keväällä ilmassa ja harkitsin psykologille menoa, jotta olisin päässyt pahimman yli. Sitten irtisanouduin yhdestä työpaikasta ja jätin pari suurempitöistä kurssia kesken. Päätin, että lääkkeet saavat tulla vasta ihan viimehädässä. Enhän minä töistä päässyt irtisanoutumisella, koska jostain syystä olen viime aikoina ollut joku kaupungin halutuin työntekijä. Enkä osaa sanoa "ei".Jätin juhlimisen pariksi kuukaudeksi, koska huomasin sen pahentavan stressiä. En ole koskaan ollut melankolista sorttia humaltuessani, mutta tänä keväänä tyynyni koki vesivahingon aika usein.

Nyt alan taas pitää itsestäni ja ulkoisesta olemuksestani. Koulun loppuminen ja lisääntynyt vapaa-aika on tehnyt ihmeitä. Se on ajanut minut terveempien harrastusten pariin ja juhlimisestakin on tullut hauskaa. Kuitenkin väitän, että suurin muutos tapahtui helluntain aikoihin, kun sain vähän mieshuomiota K:lta ja seksiä Vaikealta. Ah, en olekaan niin iljettävä, mitä ajattelin. Ehkä ulkoisessa olemuksessani onkin vähemmän parannettavaa kuin asenteessani.

Ihanaa kesää!