torstai 30. elokuuta 2012

Dodgeball

Pitänee kertoa, mitä minun ja Pyryn välillä on ehtinyt tapahtua kirjoutustaukoni välillä. Hän kävi lomaillessaan pitkän viikonlopun täällä. Emme ole enää jutelleet niin tiiviisti naamakirjassa kuin alkukesästä. Ehkäpä mies ei ole enää ollut niin yksinäinen. Mutta Pyry otti minuun yhteyttä ja pyysi oluelle. Emme suinkaan olleet kaksin, vaan tutustuin pariin hänen ystäväänsä. He vaikuttivat vähän tasapainoisemmilta herroilta kuin kaverinsa. :D No, kyseisenä iltana ei mitään kummia tapahtunut, vaikka vaihdoimme numerot yhden hänen kaverinsa kanssa. Kaikki jatkoivat kiltisti omiin osotteisiinsa yöksi.

Pari iltaa myöhemmin Pyry otti minuun uudestaan yhteyttä samoissa merkeissä kuin viimeksi. Tällä kertaa joimme yhdet pelkästään toistemme seurassa. Oli itseasiassa ihan rentoa ja mukavaa. Nyt jo jotenkin pystyimme piikittelemään toisiamme meidän vähän huonosta menneisyydestä.

Väsymys alkoi painaa, ja saattelin Pyryn pysäkille. Siinä halattiin ja toivotettiin hyvät yöt toisillemme. Mies kommentoi jotain lyhyydestäni ja lupasi soitella, minkä jälkeen jatkoin matkaani. Juuri, kun olin ehtinyt sujahtaa lakanoihini, Pyryltä tuli viesti. Siinä hän kysyi, olisko saanut tulla viereeni nukkumaan ja paijaamaan, jos olisi uskaltanut kysyä. Pakko sanoa, että viestin saadessani olin aika voitonriemuinen. Minulla ei ole mitään romanttisia tunteita kyseistä henkilöä kohtaan, ja iloitsin hiukan tätä päällekäin muuttunutta asetelmaa. Itsehän ruikutin kyseisen miehen perään hänen ensin paskottua olalleni. Vastasin hänelle jotain epämääräistä siitä, kuinka hän ei sitten tullut mitään kysyneeksi. Siihen puhelimeni piippasi, että kuinka se häntä lopulta harmittikaan. Kohta piippasi toinen viesti, jossa Pyry kysyi, olinko jo aikeissa mennä nukkumaan. Vastasin tarvitsevani unta ennen työpäivää. Siihen mies sitten lopulta toivotti kauniit unet.

Menin sinä iltana hymyssä suin nukkumaan. Saako tällaisesta edes olla iloinen?

Emme ole jutelleet pariin viikkoon, ellei sitten lasketa tuota typerää "onksul tautei?!"-keskustelua, josta kerroinkin jo aiemmasssa postauksessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti