Mulla on ollut paska fiilis nyt muutaman päivän. Mulla oli vähän raskaampi kaveri kyläilemässä luonani muutaman päivän, ja se vei multa mehut. Sitten siihen päälle Vaikea teki mulle paskamaisesti, mikä masentaa ja vihastuttaa vuoron perään. Oli pakko kertoa yhdelle mun ystävälle, kuinka päädyin Vaikean kanssa sänkyyn, vaikka yleensä olen näistä asioista hiljaa. Mun piti vaan päästä purkamaan jollekin sydäntä, koska hänen tekemän tempun jälkeen mulla on ollut hiukan arvoton olo. Minä kun luulin, että me ollaan kavereita.
Nyt on taas sellainen olo, että pitäisi päästä pois Suomesta mahdollisimman kauaksi. Tuntuu, etten kosketa kenenkään elämää sellaisella tasolla, että minua ikävöitäisiin poissa ollessani.
Ärsyttää nämä kovin "itsetuhoiset" ajatukset. Olen pohdiskeleva luonne ja vetäydyn helposti kuoreeni, vaikka saatankin vaikuttaa sosiaaliselta rääväsuulta. Aikojen saatossa olen oppinut tunnistamaan, milloin alan olla liikaa pohjamudissa. Yritän ajatella, että elämä on sellaista, millaiseksi itse sen teet. Vähän niinkuin: "When life gives you lemons, make lemonade." Tämän oikeastaa opin, kun eräs mies teki minulle nelisen vuotta sitten kusisen tempun, ja minun oli päästävä hänestä yli. Soittelin joka päivä kavereilleni, jotta saisin seuraa. Aloitin monta uutta mukavaa harrastusta. Varasin lennot 2kk määränpäähän, johon en olisi koskaan uskonut lähteväni.
Tänään on kuitenkin sellainen olo, että haluaisin jäädä kotiin loppuelämäksi nyhjöttämän. En vastaisi enää kenenkään (äitini) puheluihin. Hautautuisin itseinhossani ja rumissa alkkareissani sänkyyn syömään sipsiä. Sellainen olo. Mutta pitänee odottaa ainakin työvuoron loppuun.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti