Olen vähän kyseinalaistanut blogini tarkoitusta viime aikoina. Seuraelämäni on täydellisen kuollut, ja sitä se tulee olemaan seuraavan kuukauden. Koulun kanssa on sellainen kiirus, että tekisi mieli käydä hakkaamassa opetussuunnitelman laatineen tyypin päätä tiiliseinään. Kyseenalaistan jopa kutsumusalani tämän stressin alla. Tällaistako loppuelämäni on? Toisaalta taidan kuolla sydänkohtaukseen tällä menolla jo alta 10 vuoden. :D
Vinkkejä seuraelämäni herättelemiseen?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Suosittelen menemään kaikkiin kissanristiäisiin, mitä ikinä ja kuka milloinkin järjestää:) Joskus saattaa yllättyä positiivisesti ja löytää uusia kivoja tuttavuuksia...
VastaaPoistaciccolata: Kiitos ensimmäisestä (?) kommentistani. :) Olen ehtinyt kuvitella, että mulla on lukijoissa nukkuvia. :D
VastaaPoistaKissanristiäisiä kannatetaan, koska ei voi koskaan tietää, mitä jännää tylsemmissäkin kokoontumisissa lopulta tapahtuu. Olin tässä pari viikonloppua sitten työpaikan kautta yhdellä kurssilla, missä muut osallistujat olivat miehiä. Ei sieltä ikävä kyllä elämäni suurinta rakkautta löytynyt, mutta hauskaa kyllä oli.