maanantai 24. syyskuuta 2012

Zero

Ikäväkseni kävi niin, etten saanutkaan treffikutsua, jota ehdin täällä jo mainostaa. Kaveri kertoi kyseisen miehen olevan niin ujo, ettei hän saa sellaista aikaiseksi. Ehdotti, että minä menisin tekemään aloitteen. Okei, tämä kävisi, jos olisin kiinnostunut tyypistä, mutta en ole. Eli en oikein halua mennä tyrkyttämään itseäni. Nyt on vähän sutinat hukassa, kun olen taas vähän sitoutuneempi kouluun ja töihin. Katselin tässä uutta palkkanauhaani, ja tulin siihen tulokseen, että tulevaa kuukautta täytyy kyllä juhlistaa kunnolla!

Mun täytyy vielä taputtaa itseäni olalle siitä hyvästä, että olen flirttaillut ihan luokattoman paljon! Ainakin minun mittakaavassani. Ja tällä kertaa myös niin, että miehet toivottavasti ovat tajunneet silmäpelini. Valitettavasti suullinen osuus flirtistä ei sovellu minulle. Vinkkinä miehille, että mikäli joku nainen on vähän vittumainen, hän saattaa vain yrittää osoittaa kiinnostustaan. Itse nimittäin olen kova piikittelemään ja kiusaamaan, kun olen kiinnostunut miehestä. Kotona sitten potkin päätäni, kun tajuan sanoneeni miestä Matti Nykäsen näköiseksi tai muuta vastaavaa.

Pyry muutes vaikuttaa leppyneen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti