Face the reality

Minun pitää nyt kohdata todellisuus. Ei ainoastaan sitä, että elämäni pitää muuttua hiukan helpommaksi työmäärää ajatellen. Minun pitää ymmärtää, että ensirakkauteni jatkaa elämäänsä. Olisi tietysti kaikista parasta, jos hyväksymisen lisäksi voisin olla iloinen siitä. Mutta voiko entisen poikaystävän uudesta suhteesta olla aidosti iloinen? Varsinkaan, jos oma elämä ei tunnu ruusuilla tanssimiselta. Onko seurustelun jälkeinen elämä vain kilpailua saavutuksista eksän kanssa? Siltä minusta tuntuu.

On helppo olla iloinen toisen puolesta, kun itse on onnensa kukkuloilla. Minulla on kuitenkin ystäviä, joiden saavutuksista voin olla aidosti iloinen. Kai se on sitä aitoa ystävyyttä ilman katkeruutta ja kateutta. Mutta miten sen saman tuntee voi saada entisen poikaystävän kanssa?

Ero Eksästä oli pitkä. Erosimme, koska poika (olimme niin nuoriakin) ei halunnut muuttaa kanssani yhteen. Minä olin muuttamassa toiseen kaupunkiin. Ehkä olisimme vieläkin yhdessä, ellen minä olisi sanonut, että homman on loputtava. Hassua, mutta olemme sen jälkeen kaiken näköisten muuttohässäköiden jälkeen asuneet jopa kahdessa eri kaupungissa samaan aikaan. Olen välillä hiukan katkera siitä, että Eksä ei halunnut edetä suhteessamme seuraavalle asteelle. Olen myös hiukan katkera hänen vanhempiensa negatiivisesta suhtautumisesta seurusteluumme. Eksän äiti kuvitteli, että minun takiani hänen opiskelunsa menivät huonosti. Minä olin se, joka kannusti Eksää tekemään enemmän niiden eteen.

Aikaa on kulunut siitä, ja olen välillä voinut olla iloinen Eksän puolesta. Välillä ärsyntyynyt. (Kuten nyt.) Välillä olen ollut imarreltu siitä, että hän on myöntänyt olevansa mustasukkainen minusta. Mutta nyt olen vain vihreä kateudesta samalla kun pidän jalassani mustia sukkia. Minusta vain tuntuu, että tällä hetkellä minun pitäisi olla käsikädessä kaupungilla jonkun älykkään, komean, hauskan, hyvinpukeutuvan ja uskottavan täydellisyyden miesilmentymän kanssa. Nauraen. MIKSI?! Minähän vallan hyvin tiedän, etten halua nyt mitään sellaista. Kuitenkin Eksän näkeminen kivan neitokaisen kanssa saa minut haluamaan varusteurheilla jonkin kaksilahkeisen kanssa.

Miten voin hyväksyä, että Eksä saattaa jopa pian onnellisesti seurustella Neidin kanssa. Se on hyvin mahdollista. Näen Neidissä jotain hyvin samaa kuin itsessäni. Ehkä siksi olen niin katkera. Ehkä siksi kuvittelen Eksän voivan rakastua häneen ja unohtavan minut.

Elämä on

Reagoin aika voimakkaasti kun näin Eksän treffeillä. En onneksi mitään julkista tunteenpurkausta järjestänyt. Olen aikaisemmin ollut samassa tilanteessa kun menimme ystävieni kanssa syömään pari vuotta sitten ja edessä olevassa pöydässä Eksä oli illalistamassa naisen kanssa. Silloin tilanne oli mielestäni lähinnä huvittava. Näyttämö suoraan nenäni edessä.

Olen miettinyt, miksi nyt tilanne ei ole ollut ollenkaan huvittava.

En tiedä, kuinka blogissa on välittynyt se, että olen monta kuukautta ollut hyvin masentunut. Masentunut ja stressaantunut. Minusta tuntuu hyödyttömältä ja surkealta. Tunnen olevani riittämätön kaikessa. Koulu ei ole sujunut kuten pitäisi, sillä matkustelujen takia olen jäljessä muista. Lisäksi olen haukannut vähän liian suuren palan ottaessani ylimääräisiä kursseja. Töissä ei mene hyvin. Työnantaja ilmoittelee työvuoroistani samana tai edellisenä päivänä, kun ne ovat. Tiedän, että kieltäydyttyä niistä, sinulla ei ole enää mitään asiaa töihin. Olen nähnyt varoittavia esimerkkejä tästä. Minua kusetetaan palkoissa - eikä liittoa kiinnosta. Vuoroja minulla on liikaa koulutöihin nähden.

Sosiaalinen elämäni on kuihtunut kokoon, koska koko ajan pitäisi olla tietokoneen ääressä tai töissä. Painoni on vaihdellut paljon. Välillä en ole ehtinyt syömään koko päivänä, kun koulutyöt piinaavat. En saa enää unta. En ole urheillut moneen kuukauteen, vaikka viime kevään ja kesän harjoittelin puolimaratoniin. Nyt vain tuntuu kaikista helpoimmalta jääd kotiin ja aukaista tv. Tästä kaikesta on tullut iso lumipallo, joka vain kasvaa vyöryessään.

Eksä taas edustaa minulle kaikkea muuta kuin tätä. Hän on helppo ihana elämä. Huomaan, että aina vaikeuksien tullen, alan pikku hiljaa ajatella häntä. Pieniä haaveita. Nyt olen taas vähän ajatellut häntä. Tiedän, etten olisi tehnyt mitään ajatusteni toteuttamiseksi. Mutta aina on kiva ajatella "mitä jos.."

Nyt toivottavasti tähän kaikkeen on tulossa muutos. Aion irtisanoutua työpaikastani. Minulla on jo uusi työpaikka, missä vuoroja on vähemmän ja palkka on paljon pienempi. En tiedä, miten selviän, kun tulee kesäkin eikä opintotukea tipu. Uudessa työpaikassa ei ole vuoroja kesäisin. Kuitenkin olen varma, että tämä tekee minulle hyvää, ja pystyn parantamaan elämän laatuani. Muuten kynttilä palaa loppuun hyvin pian. Toivotaan, että kestän seuraavan kuukauden kun irtisanomisen jälkeen joudun palloilemaan kahden työpaikan välillä muutaman viikon.

Toivotan voimia sekä lukijoille että minulle. Näiden asioiden kirjoittaminen ei ollut minulle helppoa.

Sick of being sick

Tällä hetkellä on raivon ja mustasukkaisuuden partaalla. Vihaan sitä, että facebookin vallitsevalla aikakaudella kaikki tieto on sinun nenäsi edessä, jos niin haluat.

En ole vielä kertonut asiasta, mutta olen tosiaan Eksään törmäillyt viimeaikoina paljon. Se ärsyttää minua suuresti, koska tuntuu, että päiväni menee pilalle hänet nähdessäni. Ärsyyntyminen johtuu varmaankin siitä, että välillämme on aina ollut jotain erikoista jännitettä. En halua tehdä asialle mitään sekä järki että tunne syistä. (Järki: Ei se toiminut ensimmäisellä kerralla, ei se toimi toisella. En edes halua seurustella nyt. Tunne: Vaikka välillämme on kipinöintiä, seksi ei ole kovin kummoista. Kyllästyisin siihen hyvin nopeasti.) Silti minua taitaa vähän kismittää, että Eksä ei tule juttelemaan minulle.

No, nyt sisälläni kuohuu, sillä satuin keskelle hänen treffejään. Kyllä, Eksäni oli istumassa iltaa kauniin blondin kanssa. Sellaisen mielenkiintoisen oloisen. Sellaisen, joka löytyy hänen naamakirjakavereistaan ja, jolla profiilissa on osoite omaan blogiin. Blogiin, jossa neiti kertoo olevansa ihastunut kaiken sen muun kauneus- ja biletyshömpän lisäksi. Ei ne olleetkaan vaan kavereita.

Minua ei vituta niinkään se, että Eksä kulkee eteenpäin. Tai no, ikuinen narsisti sisälläni tietenkin toivoo, että pysyn hänen ainoana oikeana rakkautana. Enemmän minua ärsyttää kuitenkin se, kuinka paljon tuollainen minua häiritsee. Siis oikeasti! Erostamme on ihan hemmetin pitkä aika, ja silti jaksan olla mustis. Kyllä mun pitäisi osata jo suhtautua tähän. Eksä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa mies, jota olen rakastanut. Minä olen sitä mieltä, että jos jotakuta oikeasti rakastaa, ei se tunne lopu koskaan. Se vain muuttuu hiukan. Mutta miksi sen tytön piti olla niin kadehdittava?

Postia pohjoisempaa

Olen entisen poikaystäväni kanssa hyvissä väleissä. Puhun nyt ihan ensimmäisestä poikaystävästäni Eksästä. Kun näemme, voimme heittää läppää. On kyllä myönnettävä, että välillämme on aika paljon seksuaalista jännitettä, vaikkemme oikeastaan flirttaile.

Nyt minulla on uusi eksä, Juha. En oikein tiedä, miten pitäisi suhtautua, kun hän juttelee minulle. En tunne olevani ilahtunut. Ehkä se johtuu siitä, että ajattelen Juhalla olevan taka-ajatuksia. Luulen hänen toivovan, että minä sanoisin haluavani palata yhteen hänen kanssaan.

Juha otti minuun yhteyttä yksi päivä. Naamakirjassa, tottakai, hän alkoi kysellä kuulumisia. Yritin vastailla hänen viesteihin normaalisti, enkä yhtään tylysti. Juha kertoi löytäneensä paitani, joka oli ollut pitkään hukassa hänen luonaan. Hienoa. Nyt erottuamme hän vasta oikeasti alkoi etsiä sitä. Juha kertoi myös saaneensa siirron samaan kouluun, missä itsekin olen. Sanoin olevani iloinen hänen puolestaan.

Jos totta puhutaan, mielummin en näkisi häntä koululla. Onneksi emme sentään opiskele samaa ainetta. En vain oikeasti haluaisi törmäillä Juhaan nyt lähiaikoina.

Lupauksia

Minulla ei ole tapana tehdä uuden vuoden lupauksia. Silloin tällöin tulee kuitenkiin vannottua joitain asioita. Luin tässä pari päivää sitten lupauksia edellisestä blogistani. Lupaukset koskivat sitä, millainen tyttöystävä olisin.

Lupasin tukea poikaystävää harrastuksissa ja kavereiden tapaamisissa.

Lupasin olla viemättä poikaystävää shoppailemaan.

Lupasin olla teettämättä asiat, jotka voin hyvin tehdä itsekin, poikaystävälläni.

Lupasin olla jäkättämättä.

Ensimmäiset kolme lupausta onnistuivat täydellisesti. Itseasiassa Juha antoi minulle jatkuvasti hyvää palautetta siitä, etten ollut esteenä hänen menemisilleen. Jäkättämiseen suhteemme kaatui. Huomasin minun muuttuvan ihmiseksi, josta en pitänyt. Pienet asiat Juhassa alkoivat ärsyttää. Piti lopettaa ennen kuin vihaisimme toisiamme.

Luulen suurimman ongelman olleen se, etten ollut missään vaiheessa kunnolla ihastunut Juhaan. Sitten jo alkoi tulla kinasteluja. Liekki oli liian pieni, jotta se olisi selvinnyt sellaisesta tuulesta.

Ei minulla ole mitään seurustelua vastaan. Nautin sinkkuudesta ja luulen viihtyväni näin pitkään. Mutta koin järisyttävän ihastuksen vuosi ennen kuin tapasin Juhan. Se oli menoa silloin. Enkä halua tyytyä vähempään väristykseen. Seksikin oli ihan loistavaa silloin. Lupaan sammuttaa pienen liekin ensi kerralla. Enkä yrittä lämmitellä sen varjossa edes talven pimeinä kuukausina.

Muutoksia

Uusi alku elämässä ja uusi alku blogissa. Tällä hetkellä minulla on kova kaipuu jonnekin etelään matkustelemaan. Lisäksi pidän kovasti Katja Tukiaisen tyylistä taiteilla. Siispä uusi nimi ja osoite. Postia pohjoisesta. En jotenkin laisinkaan pitänyt edellisestä otsikosta. Jokin siinä mätti ja se oli pitkäkin.

Uusi alku on myös omalla tavallaan elämässäni, sillä ainakin uskon pahimman kiireen olevan ohitse. Viime syksy oli stressaavaa aikaa, sillä koulu vei enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Yritin ottaa muita kiinni edellisen vuoden lorvailuissa. Lisäksi työpaikalla on ollut hyvinkin stressaavaa eräiden uudistusten takia. Tein myös paljon työvuoroja. Sitten minulla oli kaukosuhde. Viikot vietin kouluhommien parissa, ja viikonloput töissä ja Juhan kanssa. Luulen, että olin vakavasti palamassa loppuun siinä vaiheessa kun aloin saada kovia ja jatkuvia päänsärkykohtauksia. Ne loppuivat tyystin sinä päivänä kun kävin viimeisessä tentissä.

Nyt olen saanut vähän lomailtua. Tiedättekö mitä? Haluni ovat palanneet. Syksyllä ei oikein kiinnostanut, mikä vähän huolestutti, koska libidoni on aina ollut - erittäin terve? Nyt tekisin mieli nylkyttää jokaista vastaantulijaa ja pylväikköä. Toistaiseksi olen hillinnyt itseni.

eron huonot puolet

Eroamisen yksi ärsyttävä jälkiseuraamus on se, että koko maailma ei ole ihan perillä kyseisestä asiasta. Ihmiset, joille asia ei periaatteessa edes kuulu, ovat hyvin innokkaita kuulemaan, mitä oikein tapahtui.

Hyvin yleinen kysymys, jonka kuulee erottuaan: "Missä x on?" Ystäville tottakai vastaan, että olemme eronneet, joten en voi tietää, missä Juha menee. Puolitutut ovat hankalampi joukko. Toisaalta en halua valehdella, toisaalta mielestäni asia ei kuulu heille ollenkaan. Yleensä kuittaan asian kertomalla erosta nopeasti ja vaihtamalla aihetta. Muuten varmaan sivuuttaisin kysymyksen, mutten halua ympärilleni mitään kummallisia jouruja, jos satun heidän nähtensä flirttailemaan jonkun miehen kanssa.

Olin tosiaan bilettämässä kavereideni kanssa. Kun vaihdoimme baaria, tapasin erään Juhan kaverin. Juha ei ole edes koskaan esitellyt meitä toisillemme, ja kaveri kysyy, missä Juha on. Mitä siihenkin nyt sitten sanoo? En tiedä, onko minun asiani kuuluttaa Juhan kavereille, ettemme ole enää yhdessä. Siispä vastasin vain, etten tiedä, missä hän illan on.

Ilta ja alkuilta varsinkin olivat tosi hauskoja. Ainoa vikatikki oli juottolan vaihto, sillä tosiaan runsas joukko Juhan ystäviä oli löytänyt tiensä samaan paikkaan. Sitä väkisinkin tuntee itsensä vakoilun kohteeksi silloin. Niin ja tosiaan ensimmäisessä baarissa oli eräs suurisilmäinen musisoija, joka on ollut pari kertaa meikäläisen päiväunissa.

To sex or not to sex

Minulla on ollut hankaluuksia päättää mihin nyt kuulun. En seurustellessakaan tuntenut itseäni täysin varatuksi. Toisaalta nyt erottua tuntuu pettämiseltä, jos haluan seksiä jonkun toisen kanssa. Toisaalta taas haluan läheisyyttä ja seksiäkin. Miksi joku yhdenillanjuttu tuntuu täysin absurdilta ajaukselta, vaikka aikoinaan niitä on harrastettu? Seurustelu taas tuntuu vielä oudommalta asialta. En osaa lokeroitua tai käyttäytyä.

Tunsin vähän aikaa sitten itseni kuitenkin pitkästä aikaa ihan superhimoisaksi ja himottavaksi, kun juttelin erään ystäväni kanssa. Meillä on joskus ollut vähän flirttiä, ja taidamme olla toistemme holy grailit, koska emme ole ikinä suudelleet saatika sitten paneskelleet. Emme ole olleet oikeaan aikaan sinkkuina (kuten emme nytkään). Kävimme tosiaan aika kuumottavaa keskustelua toistemme kanssa. Nyt koko päivä on mennyt ajatellessa tätä ja kaikkia aiempia juttutuokioita.