Reagoin aika voimakkaasti kun näin Eksän treffeillä. En onneksi mitään julkista tunteenpurkausta järjestänyt. Olen aikaisemmin ollut samassa tilanteessa kun menimme ystävieni kanssa syömään pari vuotta sitten ja edessä olevassa pöydässä Eksä oli illalistamassa naisen kanssa. Silloin tilanne oli mielestäni lähinnä huvittava. Näyttämö suoraan nenäni edessä.
Olen miettinyt, miksi nyt tilanne ei ole ollut ollenkaan huvittava.
En tiedä, kuinka blogissa on välittynyt se, että olen monta kuukautta ollut hyvin masentunut. Masentunut ja stressaantunut. Minusta tuntuu hyödyttömältä ja surkealta. Tunnen olevani riittämätön kaikessa. Koulu ei ole sujunut kuten pitäisi, sillä matkustelujen takia olen jäljessä muista. Lisäksi olen haukannut vähän liian suuren palan ottaessani ylimääräisiä kursseja. Töissä ei mene hyvin. Työnantaja ilmoittelee työvuoroistani samana tai edellisenä päivänä, kun ne ovat. Tiedän, että kieltäydyttyä niistä, sinulla ei ole enää mitään asiaa töihin. Olen nähnyt varoittavia esimerkkejä tästä. Minua kusetetaan palkoissa - eikä liittoa kiinnosta. Vuoroja minulla on liikaa koulutöihin nähden.
Sosiaalinen elämäni on kuihtunut kokoon, koska koko ajan pitäisi olla tietokoneen ääressä tai töissä. Painoni on vaihdellut paljon. Välillä en ole ehtinyt syömään koko päivänä, kun koulutyöt piinaavat. En saa enää unta. En ole urheillut moneen kuukauteen, vaikka viime kevään ja kesän harjoittelin puolimaratoniin. Nyt vain tuntuu kaikista helpoimmalta jääd kotiin ja aukaista tv. Tästä kaikesta on tullut iso lumipallo, joka vain kasvaa vyöryessään.
Eksä taas edustaa minulle kaikkea muuta kuin tätä. Hän on helppo ihana elämä. Huomaan, että aina vaikeuksien tullen, alan pikku hiljaa ajatella häntä. Pieniä haaveita. Nyt olen taas vähän ajatellut häntä. Tiedän, etten olisi tehnyt mitään ajatusteni toteuttamiseksi. Mutta aina on kiva ajatella "mitä jos.."
Nyt toivottavasti tähän kaikkeen on tulossa muutos. Aion irtisanoutua työpaikastani. Minulla on jo uusi työpaikka, missä vuoroja on vähemmän ja palkka on paljon pienempi. En tiedä, miten selviän, kun tulee kesäkin eikä opintotukea tipu. Uudessa työpaikassa ei ole vuoroja kesäisin. Kuitenkin olen varma, että tämä tekee minulle hyvää, ja pystyn parantamaan elämän laatuani. Muuten kynttilä palaa loppuun hyvin pian. Toivotaan, että kestän seuraavan kuukauden kun irtisanomisen jälkeen joudun palloilemaan kahden työpaikan välillä muutaman viikon.
Toivotan voimia sekä lukijoille että minulle. Näiden asioiden kirjoittaminen ei ollut minulle helppoa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
On iso askel myöntää tilanne, mutta se on edellytys muutokselle. Olet hyvällä polulla.
VastaaPoistaOlen oikeastaan tiennyt tilanteen, mutta en ehkä sen mittasuhteita. Mutta nyt, kun unettomuus on alkanut vaivata ja lisäksi huomaan pahimman stressin tullessa saavani sietämätöntä päänsärkyä, tajuaa, ettei nämä ole ihan pieniä asioita. Lainan ottaminen ja tahdin hidastaminen ovat pientä terveyden menettämisen rinnalla.
VastaaPoistaPitää välillä huolehtia itsestäänkin.
On muuten todella puhdistavaa kirjoittaa näitä asioita, varsinkin kun saa kommenttiakin. :) Tietää, että joku on lukemassa.
Juu, täällä ollaan :o)
VastaaPoistaTarkoitin juuri sitä, että "tietämisen" ja myöntämisen välillä on iso ero. Niin moni tuttuni varmaankin "tietää" että juomiselle pitäisi tehdä jotain, ja on "tiennyt" jo pitkään. Asialle ei kuitenkaan tee mitään, ennen kuin sen myöntää. Aivan kuten sinä olet juuri tehnyt. Sen jälkeen saattaa tuntea suurta helpotusta, vaikka etukäteen ajateltuna se tuotti vain ahdistusta.