Tällä hetkellä on raivon ja mustasukkaisuuden partaalla. Vihaan sitä, että facebookin vallitsevalla aikakaudella kaikki tieto on sinun nenäsi edessä, jos niin haluat.
En ole vielä kertonut asiasta, mutta olen tosiaan Eksään törmäillyt viimeaikoina paljon. Se ärsyttää minua suuresti, koska tuntuu, että päiväni menee pilalle hänet nähdessäni. Ärsyyntyminen johtuu varmaankin siitä, että välillämme on aina ollut jotain erikoista jännitettä. En halua tehdä asialle mitään sekä järki että tunne syistä. (Järki: Ei se toiminut ensimmäisellä kerralla, ei se toimi toisella. En edes halua seurustella nyt. Tunne: Vaikka välillämme on kipinöintiä, seksi ei ole kovin kummoista. Kyllästyisin siihen hyvin nopeasti.) Silti minua taitaa vähän kismittää, että Eksä ei tule juttelemaan minulle.
No, nyt sisälläni kuohuu, sillä satuin keskelle hänen treffejään. Kyllä, Eksäni oli istumassa iltaa kauniin blondin kanssa. Sellaisen mielenkiintoisen oloisen. Sellaisen, joka löytyy hänen naamakirjakavereistaan ja, jolla profiilissa on osoite omaan blogiin. Blogiin, jossa neiti kertoo olevansa ihastunut kaiken sen muun kauneus- ja biletyshömpän lisäksi. Ei ne olleetkaan vaan kavereita.
Minua ei vituta niinkään se, että Eksä kulkee eteenpäin. Tai no, ikuinen narsisti sisälläni tietenkin toivoo, että pysyn hänen ainoana oikeana rakkautana. Enemmän minua ärsyttää kuitenkin se, kuinka paljon tuollainen minua häiritsee. Siis oikeasti! Erostamme on ihan hemmetin pitkä aika, ja silti jaksan olla mustis. Kyllä mun pitäisi osata jo suhtautua tähän. Eksä on ensimmäinen ja toistaiseksi ainoa mies, jota olen rakastanut. Minä olen sitä mieltä, että jos jotakuta oikeasti rakastaa, ei se tunne lopu koskaan. Se vain muuttuu hiukan. Mutta miksi sen tytön piti olla niin kadehdittava?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti