Kyllä se on nyt todettu, että tämä neiti on ihan totaalisesti unohtanut, miten miehille mennään puhumaan. Olen jo kahdesti nolannut itseni työkaverini edessä. Olen niin kovasti yrittänyt lyöttäytyä samaan seuraan. Jännitys on kasvanut ilmeisesti liian suureksi, sillä aikaa kun olen seurustellut tai ollut muuten vain omillani.
Ensimmäinen nolaus tapahtui työpaikkamme pippaloissa. Porukka oli vähän jakaantunut. Osa ilmoitti haluavansa lähteä kotiin, koska edellinen ilta oli mennyt pitkäksi. Niin myös uusi mini-ihastukseni, herra L. Ennen lähtöä he lähtivät kuitenkin sauhuttelemaan ulos. Itsehän en polta. Joskus hyvin, hyvin harvoin vain seuraksi. Edellisestä kerrasta oli vähintään puoli vuotta, joten olin unohtanut, miten hyvää huolta savukkeesta täytyisi pitää. Pummin ystävältäni pikkusikarin, ja liityin muiden iloiseen joukkoon. Kun olin esittelemässä sikaria ystävälleni sytkärille, huomasin omaksi ja muiden riemuksi katkaisseeni sen oikein sievästi kahtia. Se siitä sitten.
Seuraavan kerran nolasin itseni koulun ruokalassa. Olin seurannut minne L istuu, ja huomasin vapaan paikan vastakkaisessa pyödässä. "Hienoa. Moikkaus etäisyys on loistava, " ajattelin. Sitten huomasinkin erään ystäväni samassa pöydässä L:n vieressä. Minulla oli siis vaihtoehtona istua vastakkain häntä. Aivojeni olisi tässä vaiheessa pitänyt rekisteröidä jännitukseni taso hiukan paremmin. Istuin siis melkein vastakkain L:n kanssa. Mutta en vain saanut jännitykseltä sanaa suustani. En edes uskaltanut katsoa sinne päin. Tunsin kuinka puna levisi kasvoilleni kun yritin kiihkeästi jutella luennoista koulukaverini kanssa. Aargh! Tämä tuskin on niin noloa kenenkään muun mielestä kuin minun, mutta hävettää silti suunnattomasti. Istuimme kuitenkin siinä nätisti suurin piirtein 10 minuuttia ja minä "ylpeyksissäni" en voinut edes tervehtiä.
Leikitäänkö, että yritän vain esittää vaikeasti tavoiteltavaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti