Jännitystä elämään

"Vitsit. Olet saanut pääni ihan sekaisin. Hyvää huomenta!"

Noilla sanoin tervehdin Kaveria tekstiviestitse ennen kotiinpaluumatkaani. Heti sen jälkeen suljin puhelimeni. En ole uskaltanut aukaista sitä, vaikka kotona olen ollut jo useamman tunnin. Vastaus pelottaa. Enemmän ehkä pelottaa, jos sitä ei tulekaan. Vainoharhoissani olen jopa miettinyt, että ehkä kaikki oli vain unta. Välillä muistutan itseäni, miten kauniisti Kaveri minulle puhui viimeksi kun olimme kaksin.

Nyt olisi viimeinen hetki tavata ennen hänen muuttoaan. Tai ehkä se tilanne oli jo viimeksi.

EDIT:
Paniikissa avasin puhelimeni pari tuntia sitten. Tekstiviestiä piippasi. Panikoin tunnin, kunnes pystyin lukemaan sen. Tekstari oli tervehdys puhelinoperaattoriltani.

Nyt hakkaan päätä seinään, kuinka typerä olin laittaessani viestiä ylipäätänsä. Toisaalta hyvä, ettei vastausta kuulu. Olihan koko asetelma aivan typerä alun alkaenkin. Kuitenkin olisin toivonut kuulumisia, joka olisi laittanut hymyn huulille. Jokin kiva lopetus (lue:tauko) tälle romanssille. Sen sijaan saan unettoman yön ja ennen alkavia ryppyjä otsaani.

Ärsyttää, kun nyt tunnen olevani samalainen skitso nainen viesteineni kuin kaikki muutkin. Miksen voinut olla viileä ja rauhallinen?